Naisten tähdittämissä Hollywood-elokuvissa on selkeä säännönmukaisuus – koskee jopa Disney-elokuvia

Hollywoodin seksismikeskustelu on vellonut jo pitkään ja lisää vettä myllyyn saadaan uudesta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin elokuvia, joissa naisella on pääosa.

Tutkijaryhmä huomasi, että vaikka nainen oli pääosissa, miehet puhuivat enemmän elokuvissa. Tämä piti paikkansa jopa Disneyn piirretyissä.

Tutkimuksessa käytiin läpi yli 2000 käsikirjoitusta. Esimerkiksi Mulan-elokuvassa elokuvan pääosaa esittävällä naispiirroshahmolla on 50 prosenttia vähemmän repliikkejä, kuin häntä suojelevalla lohikäärmellä.

Myös iällä vaikutti olevan merkitystä. Miesnäyttelijöillä repliikit lisääntyivät vanhemmiten, naisilla ne vähenivät varsinkin 40 ikävuoden jälkeen.

Kuva: Mulan

Lähde: Metro

(Episodi/MLE)

Aiheeseen liittyvät jutut