Viime aikoina ollaan oltu kiinnostuneempia Shailene Woodleyn poikaystävän koronapuheista kuin uusista elokuvista. Ole niin kiltti, älä rakasta häntä saattaa liittyä asiaan.
Nyyhkydraama on nyt julkaistu tallenteena ja suoratoistona.
Elokuvassa liikutaan 1960-luvun ja nykyajan välillä, kun päihdeongelmainen toimittaja (Felicity Jones) löytää vanhoja rakkauskirjeitä.
Tarina on hölmö, eikä siinä vielä mitään, mutta kaikki romanttisuus ja tunteellisuus näyttää väkinäiseltä ja tuntuu elävän vain roolihahmojen pään sisällä.
Elokuva näyttää hyvältä mutta samaan aikaan jotenkin halvalta hieman samaan tyyliin kuin Netflixin Red Notice.
Kipinät eivät juuri lentele, oli sitten kyse turhautuneesta nuoresta vaimosta ja hänen menestyneestä miehestään juttua tekevästä toimittajasta (Woodley ja Callum Turner).
Tarkemmin ajatellen kaikki tuntuvat vain ihastuvan toimittajiin tässä elokuvassa. Kaikesta henkisestä ja taloudellisesta epätasapainostaan huolimatta heidät kuvataan ihannekumppaneina.
Unohtakaa siis kaikki edellinen – tästä lähtien suosittelemme elokuvaa!
Marta Bałaga
Tähdet ★