Näyttäisi hieman siltä, että myös The Batmanin kuvaukset käynnistyvät pian uudelleen

Lepakkomiehen seikkailut jatkuvat pian!

13.5.2020 19:00

Muutama viime kuukausi ovat olleet leffastudioiden kannalta sietämättömiä. Kaikki ensi-illat on peruttu ja ne on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Samalla myös kaikki tuotannot jouduttiin pistämään jäihin.

Nyt vaikuttaisi siltä, että Iso-Britannia on avaamassa ovia elokuvatuotannoille. Kuvaukset saavat ilmeisesti jatkua, kunhan vain kaikkia mahdollisia turvamääräyksiä noudatetaan.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että myös Matt Reevesin ohjaama ja Robert Pattinsonin tähdittämä The Batman pääsee jatkamaan kuvauksia.

Myös Uuden-Seelannin hallitus päätti avata ovet elokuva- ja tv-tuotannoille, joten James Cameronin Avatarin jatko-osat sekä Amazonin tuottama Taru sormusten herrasta -sarja ovat takaisin tuotannossa.

Lähde: Cinemablend

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia