Netflix hankki Gattaca-ohjaajan uuden scifi-elokuvan

High concept -ideoistaan tunnettu tekijä jatkaa tutulla linjalla.

18.9.2017 13:59

Netflix on hankkinut rajoitetut oikeudet Andrew Niccolin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan Anon-elokuvaan, joka esitettiin Toronton elokuvafestarieden yhteydessä ostajille.

4 miljoonan dollarin summalla hankitti scifi-elokuva sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa yksityisyys ja anonyymiys ovat poistuneet. Kaikkien yksityisen muistot tallennetaan ja rikollisuus on lähestulkoon kadonnut maailmasta.

Elokuvan pääosissa nähdään Clive Owen ja Amanda Seyfried. Owen esittää Sal Friedlandiä, jonka tehtävä on ratkoa vanhoja selvittämättömiä murhia. Johtolankoja etsiessään Sal törmää Seyfriedin esittämään naiseen, joka näyttäisi kadonneen koko jäljityssysteemistä – poistaen sekä henkilöllisyytensä että historiansa. Tästä alkaa jahti, jossa panoksena on Salin henki.

Andrew Niccol tunnetaan ohjaajana muun muassa kehutusta Gattaca-elokuvasta ja käsikirjoittajana Peter Weirin ohjaamasta The Truman Show’sta.

 

Lähde: Deadline

Kuva elokuvasta Children of Men (2006).

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia