Netflix lahjoittaa 100 miljoonaa dollaria viihdealan työntekijöille – myös omien tuotantojen ulkopuolisille henkilöille

Suoratoistojätti ojensi auttavan kätensä.

Netflix perusti 100 miljoonan dollarin rahaston luovilla aloilla työskenteleville henkilöille, joiden työtilanne on kärsinyt koronaviruksen vuoksi. Monet tv- ja elokuvatuotannot on keskeytetty, joka vaikuttaa monien ihmisten työtilanteeseen.

Suurin osa varoista menee Netflixin omissa tuotannoissa töitä tekeville henkilöille. Yksi keskeytetyistä tuotannoista on The Witcher -sarja.

– Covid-19-kriisi on tuhoisa monille teollisuudenaloille – mukaan lukien luova yhteisö, sisällöstä vastaava Ted Sarandos sanoi.

– Lähes kaikki televisio- ja elokuvatuotannot ovat keskeytyneet maailmanlaajuisesti, jättäen sadattuhannet näyttelijät ja kuvausryhmien työntekijät ilman töitä. Heihin kuuluu sähkötyöntekijöitä, kirvesmiehiä, autonkuljettajia… Monille heistä maksetaan tuntipalkkaa ja he työskentelevät projektista projektiin -pohjalta, Sarandos sanoi.

– Tämä yhteisö on tukenut Netflixiä läpi hyvien aikojen, ja me haluamme auttaa heitä näinä kovina aikoina, etenkin kun hallitukset pohtivat edelleen, minkälaista taloudellista tukea ne tarjoavat, Sarandos jatkoi.

Rahaston lisäksi Netflix ilmoitti aiemmin maksavansa työntekijöilleen kahden viikon palkan. Yhtiö lahjoittaa myös 15 miljoonaa dollaria järjestöille, jotka tarjoavat apua työttömille näyttelijöille ja kuvausryhmien jäsenille. Tuki rajoittuu niihin maihin, joissa Netflixillä on suuria tuotantoja.

Lähde: The Guardian

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut