Netflixiltä huipputekijöiden trilleri – perustuu uskomattomiin tositapahtumiin

Ranskalaismies esitti olevansa vuosia aiemmin kadonnut teinipoika ja muutti tämän henkilöllisyyden avulla Yhdysvaltoihin.

27.7.2017 14:51

Netflix on hankkinut oikeudet David Grannin The Chameleon -artikkeliin, joka ilmestyi New Yorker -lehdessä vuonna 2008.

Artikkeli kertoo uskomattoman tositarinan ranskalaisesta huijarista Frédéric Bourdinista, joka tekeytyi kadonneiksi teini-ikäisiksi. 1990-luvun puolivälissä Bourdin esitti olevansa Texasissa vuosia aiemmin kadonnut poika, ja muutti tämän perheen luokse asumaan.

The Chameleonin käsikirjoituksesta vastaavat Wolf of Wall Streetistä ja Sopranosista tunnettu Terence Winter sekä Vinyl-sarjaa kirjoittanut Carl Capotorto. Ohjaajaksi itsensä on kiinnittänyt Mission: Impossible -luotsi Christopher McQuarrie.

Bourdinin käänteitä ja kuumottavia yllätyksiä sisältävä tarina on kerrottu myös erinomaisessa dokumenttielokuvassa The Imposter, joka sai ensi-iltansa vuonna 2012. Netflixin elokuvan sanotaan olevan tunnelmaltaan Uhrilampaiden ja Making a Murdererin tyylinen psykologinen trilleri.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa