Nyt Netflixissä: Moderni laatulänkkäri – pakkokatsottavaa genren ystäville

Netflixiin on lisätty vuonna 2014 ilmestynyt The Salvation.

24.11.2016 20:00

Villiin länteen sijoittuva elokuva kertoo tanskalaisesta ex-sotilaasta (Mads Mikkelsen), joka kostaa verisesti hänen vaimonsa ja lapsensa tappaneelle rikollisjoukolle. Ex-sotilaan kosto kuitenkin suututtaa joukon sadistisen johtajan. Pian edessä on verinen välienselvittely.

Mikkelsenin lisäksi näyttelemässä nähdään Eva Green, Jeffrey Dean Morgan, Mikael Persbrandt, Jonathan Pryce ja Eric Cantona.

Kristian Levringin ohjaama The Salvation on tanskalaista tuotantoa. Western on tietenkin periamerikkalainen lajityyppi, mutta tanskalaiset elokuvantekijät ovat onnistuneet varsin mallikkaasti The Salvationin kanssa. Genren ystäville se on melkein pakkokatsottavaa, sillä kyseessä on nimittäin yksi viime vuosien parhaista lännenelokuvista.

Ilmestyessään The Salvation sai positiivisen vastaanoton. Episodin arviossa se sai 4/5 tähteä.

The Salvation on erittäin onnistunut genrensä edustaja” ja ”Mitään uutta ja ihmeellistä The Salvation ei tarjoile, mutta eipä se siihen pyrikään, vaan pistää vain aseet laulamaan ja kostonkierteen päälle”, todetaan arviossa.

Katso traileri alta.

Lähteet: Rotten Tomatoes, IMDb, Allflicks

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia