Nostalgisesta suosikkisarjasta tähdeksi ponnahtanut Catherine Zeta-Jones täytti 55 – tältä hän näyttää nyt

Zeta tuli hänen sukunimeensä poikkeavalla tavalla.

25.9.2024 05:30

Hollywood-näyttelijä Catherine Zeta-Jones maistanee tänään kakkukahveja, sillä hän juhlistaa 55. syntymäpäiväänsä. Hän oli tunnettu Suomessa jo ennen Hollywood-uraansa suositusta sarjasta Oi ihana toukokuu (1991–1993).

H.E. Batesin kirjoihin pohjautuva sarja esitteli Larkinsin maalaisperheen elämää kesäisessä arjessa. Sarjan alkaessa verotoimiston edustaja Charlton saapuu Larkinsin luokse, mutta perheen veikeät jäsenet tekevät kaikkensa välttääkseen verokeskustelut. Heidän ponnistelujaan helpottaa kaunis tytär, jonka roolin Zeta-Jones taitavasti esitti.

Oi ihana toukokuu ja Catherine Zeta-Jones.

Zeta-Jones on kotoisin Walesista, Swansean kaupungista. Hän haaveili näyttelijän urasta jo varhain, ja hänen unelmansa toteutuivat, kun hän pääsi esiintymään West Endin musikaaleihin. Hän opiskeli musikaaliteatteria Arts Educational Schoolissa Lontoossa.

Ennen sarjaa Oi ihana toukokuu hän teki elokuvadebyyttinsä ranskalais-italialaisessa tuotannossa 1001 Nights (1990). Se elokuva ei kuitenkaan menestynyt, joten hän etsi menestystä seuraavaksi Oi ihana toukokuu -sarjasta.

Hän halusi silti välttää jumittamisen brittiläisiin ”nätin tytön” rooleihin, ja hän muutti Los Angelesiin. Siellä hän pääsi mukaan Hollywood-elokuviin kuten Zorron naamio (1998) ja Ansa viritetty (1999), jossa näytteli myös Sean Connery.

Zorron naamio (1998) elokuvassa oli mukana Zeta-Jonesin lisäksi Antonio Banderas.

Tähden meriiteistä muistetaan myös ainakin elokuvat Traffic (2000), Chicago (2002), Sietämätöntä julmuutta (2003), Terminaali (2004) ja Rakkauden resepti (2007).

Viime vuosina Zeta-Jonesia ei ole nähty elokuvissa. Sen sijaan hän on tehnyt sarjoja. Hän oli mukana muun muassa vuoden 2022 Wednesday-sarjassa, jossa hän näytteli Morticia Addamsin roolin. Hänet nähdään myös kaudella kaksi.

Hänen uusin roolinsa on sarjassa National Treasure: Edge of History. Sarjan keskiössä on 20-vuotias Jess Valenzuela, joka lähtee tutkimusmatkalle selvittääkseen sukuhistoriansa mysteerin. Lisäksi hän pyrkii löytämään ystäviensä avulla historiallisen, kadonneen aarteen. Sarja yhdistää seikkailua, mysteeriä ja trillerimäisiä elementtejä, mutta se ei ole saanut kovin hyvää vastaanottoa. Kiinnostuneille tiedoksi, että sarja on katsottavissa Disney Plussasta.

Sietämätöntä julmuutta (2003).

Alla muutamia triviatietoja Catherine Zeta-Jonesista

Zeta-Jonesin ja hänen aviomiehensä Michael Douglasin syntymäpäivä on sama, mutta niiden välissä on 25 vuotta. Douglas on syntynyt vuonna 1944 ja Zeta-Jones 1969.

Hänen syntymänimensä on Catherine Jones, mutta hän otti sukunimeensä mukaan isoäitinsä nimen erottuakseen tavanomaisesta Catherine Jones -nimestään.

Hänen hahmonsa Trafficissa (2000) muutettiin raskaana olevaksi naiseksi, koska Zeta-Jones oli tuolloin raskaana.

Hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö, josta hän on myös kertonut mediassa seuraavasti: ”En ole sellainen henkilö, joka haluaa huudella henkilökohtaisia asioita, mutta koska kaksisuuntainen mielialahäiriöni on tullut julkisuuteen, toivon, että muut sairaudesta kärsivät tietävät, että se on hallittavissa”, Zeta-Jones sanoi vuonna 2022.

Kuuntelee mielellään soul-musiikkia, ja hän onkin suuri Gladys Knightin fani. Hän pitää myös Elvis Presleystä ja Van Morrisonista. Joka sunnuntaiaamu, 15 vuoden ajan, hänen isänsä herätti hänet Elviksen kappaleeseen American Trilogy tai vaihtoehtoisesti Van Morrisonin Moondanceen.

Catherine Zeta-Jones on Instagramissa. Hän kertoi vastikään pitäneensä sieltä muutaman viikon tauon, ja hän käytti tuon ajan ”muistojen luomiseen” perheensä kanssa. Zeta-Jones on työkiireiden vuoksi joutunut tänä vuonna viettämään usein aikaa erossa perheestään, koska hän on kuvannut Wednesday-sarjaa Irlannissa.

Alla Zeta-Jonesin jakamia Instagram-julkaisuja sekä National Treasure: Edge of History -sarjan traileri.

Lue myös: Muistatko Kolmas kivi auringosta -sarjan Kristen Johnstonin? Tältä 56 täyttävä tähti näyttää nyt – Episodi.fi

YouTube video

Lähde: IMDb, Hello Magazine, Wikipedia, Hello Magazine