Nyt Elisa Viihde Viaplayssa: Ohhoh! Marvel-tähti Chris Evansin debyyttiohjaus on aika kelpoa kamaa

IMDb-arvosana on 6,8.

12.2.2022 04:30

Elisa Viihde Viaplayn valikoimassa on nyt draamaa, komediaa ja romantiikkaa tarjoileva Before We Go (2015).

Kaksi toisilleen vierasta ihmistä ovat jumissa New Yorkissa yön yli. Alun kohtelias tuttavuussuhde muuttuu pian syväksi luottamukseksi, kun yö täynnä odottamattomia seikkailuja pakottaa kaksikon kohtaamaan pelkonsa ja ottamaan elämänsä omiin käsiinsä.

Näyttelijöinä Chris Evans, Alice Eve sekä Emma Fitzpatrick. Ohjauksesta vastaa Evans, joka huomasi, että ohjaaminen oli aluksi todella vaikeaa. Alkuvaikeuksien jälkeen hän kuitenkin pystyi tekemään kaiken yksin ja ymmärsi myös hahmonsa sielunelämän. Sen sijaan trumpetin soiton Evans jätti väliin, vaikka aluksi aikoi opetella soittamaan itse. Hän totesi sen kuitenkin liian vaikeaksi puuhaksi, mutta sormitukset tähti opetteli.

Lue myös: Marvelilla huolestuttiin ensimmäisen Captain America -elokuvan sijoittumisesta toiseen maailmansotaan – Kevin Feige puhui heidät ympäri – Episodi.fi

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa