Nyt HBO Maxissa: Huippuluokan sotakuvauksen IMDb on jo 9,0 – sai ohjaajan inhoamaan edellistä elokuvaansa

IMDb-arvosana on 9,0.

16.6.2022 03:03

HBO Maxin valikoimassa on nyt katsottavana kamalasta aiheesta kertova loistava elokuva – Schindlerin lista (1993).

Elokuva kertoo saksalaisesta yrittäjästä, Oskar Schindleristä, joka pelasti yli tuhannen puolanjuutalaisen hengen holokaustissa toisen maailmansodan aikana. Elokuvan nimi viittaa listaan, jossa oli niiden juutalaisten nimet, jotka Schindler otti töihin tehtaaseensa.

Elokuvan ohjaaja Steven Spielberg kertoi ristiriitaisesta kokemuksestaan, kun hän teki yhtä aikaa Schindlerin lista ja Jurassic Park -elokuvia. Schindlerin listan kuvaukset olivat käynnissä, mutta hän joutui samalla hoitamaan Jurassic Parkin jälkituotantoa.

– En arvannut, miltä tuntuisi palata (Schindlerin listan) kuvauspaikalta käymään läpi kolmeksi tunniksi Jurassic Parkin tehosteita. Olin vihainen ja inhosin sen tekemistä, Spielberg kertoi.

– Istuin siellä vihaisena ja katkerana antaen muistiinpanoja siitä, miten T-Rexin pitäisi jahdata jeeppiä, kun pystyin vain ajattelemaan mitä olin kuvannut samana päivänä Krakovassa, ohjaaja jatkoi.

Kontrasti Schindlerin listan vakavuuden ja Jurassic Parkin välillä oli niin suuri, että se sai Spielbergin inhoamaan päivittäistä työtään dinosauruselokuvansa kanssa. Ohjaaja ei myöskään työskennellyt kolmeen vuoteen Schindlerin listan jälkeen.

Kerroimme aiemmin, miten Robin Williams auttoi Spielbergiä selviämään Schindlerin listan kuvauksista. Alla traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia