Nyt HBO Maxissa: Lanteet sen kuin keikkuvat, kun rockin kuningas jytää valloittamaan suoratoiston maailmaa

Hieno ja näyttävä elokuvatapaus tältä kesältä!

3.9.2022 13:00

Rocklegenda Elvis Presleystä kertova elämänkerrallinen draamaelokuva Elvis on lisätty HBO Maxin katselukirjastoon eilen perjantaina 2. syyskuuta.

Elokuva seuraa maailmankuulun tähden elämää läpi hänen uransa alkuhetkien aina sen traagisiin päätöstapahtumiin saakka. Sen ohjaaja-käsikirjoittajana toimii Moulin Rouge! ja The Great Gatsby -tekijä Baz Luhrman.

Elviksen pääosassa loistaa nuori lahjakkuus Austin Butler, joka eläytyy nimikkohahmon rooliin mitä erinomaisimmin. Muissa avainrooleissa nähdään mm. Tom Hanks, Olivia DeJonge ja Helen Thomson. Presleyn musiikkia kuullaan elokuvassa myös runsain mitoin.

Reilun kahden ja puolen tunnin mittainen Elvis sai teatteriensi-iltansa 29. kesäkuuta. Alla elokuvan traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia