Erinomainen maailmanlopusta kertova vuoden 2009 elokuva Tie (2009) on nyt HBO Maxissa. Elokuvan koruttomuus ei välttämättä miellytä kaikkia, mutta joillekin leffa voi toimia kuin miljoona volttia.
Tarinassa isä ja poika yrittävät selviytyä ankeassa ja hengenvaarallisessa post-apokalyptisessa maailmassa. Tien katsomisen jälkeen muut vastaavasta aiheesta tehdyt leffat tuntuvat lähinnä lastenelokuvilta.
Elokuvan tähti Viggo Mortensen koki kovia rooliinsa valmistautuessaan, sillä hän näännytti itseään ja nukkui jatkuvasti samat vaatteet päällään. Hänet niin ikään heitettiin ulos kaupasta, sillä häntä luultiin kodittomaksi.
Episodin arvostelussa tuumittiin muun muassa näin:
”Romaanin raadollinen ja riutunut maailma on vangittu valkokankaalle onnistuneesti. Pahaenteinen ja aavemainen miljöö on surumielisen kaunis jäännös menneestä ajasta. Nick Caven säveltämä tunnelmallinen musiikki säestää matkaa lannistumattomaan ihmissydämeen, jossa kaikista vastoinkäymisistä huolimatta palaa pieni toivonkipinä. Tämä kipinä näyttäytyy kuitenkin vain muutaman kerran, minkä vuoksi katsojakokemus on hyvin ankea. Vaikka Tie etenee painajaismaisesta pimeydestä kohti heiveröistä valonpilkettä, se antaa aivan liikaa tilaa pelkälle tuskalle ja kärsimykselle.”
Lähtemättömän vaikutuksen jättävässä elokuvassa näyttelevät Mortensenin lisäksi muun muassa Charlize Theron, Robert Duvall ja Guy Pearce. Elokuvan ohjauksesta vastaa Laittomat-leffasta tunnettu John Hillcoat. Tarina perustuu Cormac McCarthyn kirjaan The Road. Alla traileri.
Lähde: IMDb