Nyt HBO Nordicissa: Tositapahtumiin perustuva tarina voitti 4 Oscar-palkintoa – kiroilu aiheutti kuohuntaa kulisseissa

IMDb-arvosana on 8,0.

HBO Nordicissa on nyt elokuva Kuninkaan puhe (2010). Tositapahtumiin perustuva tarina kertoo Englannin kuninkaasta ja hänen puheterapeutistaan, josta tuli kuninkaan uskollinen tukija ja ystävä.

Episodin arvostelussa tuumittiin aikoinaan näin:

Tom Hooperin (The Damned United, minisarja John Adams) ohjaama brittidraama on vahvojen näyttelijöiden juhlaa. Yorkin herttuan, Yrjö VI:n äkillistä nousua valtaistuimelle seuraava Kuninkaan puhe on hillitysti kerrottu elämäkerta, jonka emotionaalinen ydin kiteytyy Colin Firthin täydellisesti henkilöimään päähahmoon.”

Elokuva sai pelkän kiroilun vuoksi ensin R-leiman Yhdysvalloissa. Myöhemmin ikärajaksi tuli PG-13. Tämä vaati version tekemistä, jossa kirosanat oli leikattu pois. Oscar-palkinnon voitti versio, jossa kirosanat olivat mukana.

Firthin lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Geoffrey Rush, Helena Bonham Carter, Guy Pearce ja Timothy Spall. Alla traileri.

YouTube video

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut