Nyt Netflixissä: huipputekijöiltä loistavien näyttelijöiden vahvistama tiivistunnelmainen trilleri

Käsikirjoituksen pieniä lapsuksia paikkaa ohjaajan huikea taito luoda tunnelmaa ja pitää katsoja penkin reunalla.

3.10.2017 18:38

Suomen Netflix on lisännyt ohjelmistoonsa Denis Villeneuven (Arrival, Blade Runner 2049) ohjaaman Vangitut-elokuvan vuodelta 2013.

Aaron Guzikowskin käsikirjoittama elokuva kertoo puuseppä Keller Doverista, jonka tytär kidnapataan. Poliisin tutkiessa tapausta omalla tavallaan, päättää Dover ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Tiivistunnelmaisen trillerin pääosissa nähdään Hugh Jackman, Jake Gyllenhaal, Viola Davis, Maria Bello, Terrence Howard, Melissa Leo ja Paul Dano. Elokuvan kuvaajana toimi työstään jälleen yhden Oscar-ehdokkuuden ansainnut Roger Deakins.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia