Nyt Netflixissä: Spider-Man -tähti pääroolissa ylistetyssä elokuvassa, joka perustuu 35-vuotiaana kuolleen taiteilijan elämään

tick, tick... BOOM!

Kannattaa tutustua.

Näytelmäkirjailija, säveltäjä ja sanoittaja Jonathan Larson kuoli vuonna 1996, vain 35-vuotiaana. Hän sairasti diagnosoimatonta sidekudossairautta Marfanin oireyhtymää. Larson ehti kuolla ennen kuin ehti nauttimaan suuresta suosiostaan: hän voitti postuumisti sekä Pulitzer-palkinnon että kolme Tony-palkintoa vasta valmistuneesta musikaalistaan Rent.

Nyt Netflixiin on ilmestynyt uusi musikaali tick, tick… BOOM!, jonka Larson kirjoitti jo vuonna 1991. Varsinainen musikaaliversio, siinä muodossa millaisena teos on opittu tuntemaan, sai ensi-iltansa vasta vuonna 2001, kun David Auburn ja Stephen Oremus toivat sen off-Broadwaylle.

Tick, tick… BOOM! on vahvasti omaelämäkerrallinen tarina siitä, kuinka taiteilija yrittää lyödä läpi ja saada töitä. Elokuvan on ohjannut tämän ajan musikaalinero Lin-Manuel Miranda, joka on luonut muun muassa Hamiltonin ja In the Heightsin. Kyseessä on Mirandan esikoisohjaus. Elokuvan pääroolissa nähdään Spider-Maninakin tuttu Andrew Garfield.

YouTube video

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut