Nyt Netflixissä: Vauhdikas kolmen tähden toimintaleffa vuodelta 2019 – kyllähän tämä viihdyttää ainakin kerran!

IMDb-arvosana on 6,4.

Netflixin valikoimaan on lisätty toimintaelokuva Fast & Furious: Hobbs & Shaw (2019).

Tarinassa agentti Luke Hobbs lähetetään Englantiin pysäyttämään tappavaa biouhkaa. Tehtävä pakottaa hänet yhteistyöhön arkkivihollisensa, palkkasoturi Deckard Shaw’n, kanssa.

Episodin kolmen tähden arvostelussa kirjoitettiin näin:

Hobbs & Shaw -toiminnassa kaikki onkin tehty isolla kädellä. Jokainen takaa-ajo ja tappelukohtaus voisi olla pienemmän budjetin toimintaelokuvan lopputaisto. Se ei välttämättä ole hyvä juttu, sillä jatkuvasti toistuessaan rymistely alkaa turruttaa niin, että useammin kuin kerran huomaa ajatuksien lähteneen harhailemaan valkokankaan räjähtelyistä huolimatta.

Pahemmin ajattelemisen aihetta itse elokuva ei nimittäin tarjoa. Hauskimmillaan se on Shaw’n ja Hobbsin sättiessä toisiaan kekseliäästi ja vetäessä mattoa toistensa alla. Show’n varastaa kuitenkin alussa ja lopussa vieraileva, ohjaaja David Leitchin kanssa myös Deadpool 2:n tehnyt Ryan Reynolds. Reynoldsin moottoriturpainen hömppäagentti voisikin olla iho-ongelmista eroon päässyt Deadpool.”

Näyttelijöinä nähdään muun muassa Dwayne Johnson, Jason Statham, Idris Elba, Vanessa Kirby ja Helen Mirren. Ohjauksesta vastaa David Leitch.

Johnson yritti kovasti saada mukaan elokuvaan Aquaman-tähti Jason Momoan, jonka piti esittää Hobbsin veljeä, mutta aikataulusyistä Momoa ei voinut vastaanottaa pestiä. Johnson kuitenkin aikoo onnistua saamaan Momoan mukaan mahdolliseen jatko-osaan.

Alla traileri.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut