Nyt SkyShowtimessa: Kate Winslet uskoo tämän leffan tehneen hänestä tähden – ei kelpuuta Titanicille moista asemaa

IMDb-arvosana on 8,3.

2.11.2023 09:00

SkyShowtimen tarjonnasta löytyy nyt draamaa, romanssia ja tieteiselokuvaa sekoitteleva Tahraton mieli (2004). Leffan tarinassa pariskunta ei enää halua olla yhdessä. He päättävät poistaa kaikki muistot toisistaan.

Elokuvaa Titanic (1997) pidetään yleisesti Kate Winsletin läpimurtona Hollywoodiin. Tähti ei aikoinaan ollut samoilla linjoilla.

Tahraton mieli.

Winslet epäili, että hänen elokuvansa saattoivat olla pelkkiä onnekkaita sattumia. Winsletin täytyikin todistaa itselleen aika monen elokuvan kautta, että hän kuuluu Hollywoodiin.

– Omissa ajatuksissani en ollut ansainnut sitä. Titanic saattoi olla tuuria. Olin tehnyt Taivaalliset olennot, Järki ja tunteet, josta sain Oscar-ehdokkuuden 19-vuotiaana, mutta minulla oli silti tunne, että ”ehkä se oli vain tuuria”. Kun minusta tuli äiti 25-vuotiaana, kaikki nämä jutut häipyivät kokonaan. Kaksi vuotta hänen syntymänsä jälkeen, minua pyydettiin tekemään Tahraton mieli (2004), jonka uskon olleen valtava käännekohta urallani. Ihmiset miettivät yhtäkkiä: ”Ai, hän osaa tehdä tuollaista”, Winslet tuumi.

Winsletin kanssa Tahraton mieli -elokuvassa näyttelee Jim Carrey. Ohjauksesta vastaa Michel Gondry. Alla traileri.

Lue myös: Nyt suoratoistona: Yksi parhaista rikoselokuvista – näyttelijän jännittäminen päätyi leffaan – Episodi.fi

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia