Nyt suoratoistona: Loistoleffa tekee pelottavan tarkan analyysin millenniaalisukupolvesta

IMDb-arvosana on 7,9.

11.12.2023 16:31

HBO Maxissa on nyt elokuva The Worst Person in the World (2021).

Elokuva seuraa neljän vuoden ajan nuoren naisen, Julien elämää. Hän navigoi rakkauselämänsä levottomilla vesillä ja kamppailee urapolkunsa löytämiseksi. Samalla hän päätyy tarkastelemaan sitä, kuka hän todella on. Elokuvaa on kuvattu paitsi inhimilliseksi niin myös pelottavan tarkaksi kuvaukseksi millenniaalien kriiseistä.

Episodi antoi arvostelussa elokuvalle neljä tähteä:

”Elokuva on paikoitellen hieman laahaava ja ylimitoitettu – muutamaa episodia olisi voinut tiivistää reippaasti – mutta muuten tässä taitaa olla kuluvan vuoden paras draama. Upea teos, jolle toivoo myös Oscar-menestystä. Hienoa pohjoismaalaista osaamista.”

Ohjaajana Joachim Trier. Näyttelijöinä Renate Reinsve, Anders Danielsen Lie, Herbert Nordrum, Hans Olav Brenner, Helene Bjørnebye sekä Vidar Sandem.

Elokuva on myös C Moressa ja Disney Plussassa. Alla traileri.

Lue myös: Kammo vangitsi Kim Basingerin kotiinsa – tältä 70 täyttänyt tähti näyttää nyt – Episodi.fi

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia