Nyt Viaplayssa: Huippuleffassa tökerö käytös johtaa noloihin tilanteisiin – Hollywood-tähtien oli vaikea sopeutua ruotsalaiseen ohjaajaan

IMDb-arvosana on 7,2.

20.9.2022 07:15

Elisa Viihde Viaplayssa on nyt draamaa ja komediaa yhdistelevä The Square (2017).

Christian on nykytaiteen museon arvostettu kuraattori, jolle työ on kaikki kaikessa. Hänen tuleva näyttelynsä ”The Square” on kantaaottava tilataideteos, jossa yleisö haastetaan auttamaan lähimmäistään. Mutta joskus on vaikea yltää omiin yleviin periaatteisiinsa: Christianin kännykkä varastetaan ja hänen oma tökerö käytöksensä johtaa nolojen tilanteiden kierteeseen. Samaan aikaan museon PR-toimisto on luonut tulevalle näyttelylle epätavallisen kampanjan, jonka synnyttämä kohu ajaa Christianin ja koko museon kriisin syövereihin.

Näyttelijöinä Elisabeth Moss, Dominic West, Claes Bang, Terry Notary, Christopher Læssø sekä Marina Schiptjenko. Ohjaajana Ruben Östlund.

Ruben Östlund sanoi, että Elisabeth Mossin ja Dominic Westin oli haastavaa sopeutua ruotsalaiseen tyyliin ohjata, mutta lopulta he kuitenkin sopeutuivat. Alla traileri.

Lue myös: Ohjaaja David Fincher kävi Suomessa – vierailu voi vaikuttaa Hollywood-tuotantoihin – Episodi.fi

Lähde: IMDb

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa