Ocean’s Eleven -ohjaajan uuden ryöstöleffan ympärillä mysteeri – elokuvan käsikirjoittajaa ei ole olemassa

Kuka kirjoitti NASCAR-ryöstöä yrittävistä tumpeloista kertovan elokuvan?

28.7.2017 12:10

Yksi kiinnostavia asioita Steven Soderberghin (Ocean’s Eleven, Magic Mike, My Life With Liberace) uudessa ryöstöelokuvassa Logan Luckyssa on ollut elokuvan tyhjistä ilmestynyt käsikirjoittaja Rebecca Blunt, joka tarinan mukaan antoi tekstin ohjaajan vaimolle, jotta saisi sen Soderberghin luettavaksi.

THR:n tuoreen jutun mukaan Rebecca Bluntia ei kuitenkaan ole olemassa, vaan kyseessä on pseudonyymi, joka kuuluu joko Soderberghille itselleen, tämän vaimolle Jules Asnerille tai E! -kanavalta tutulle John Hensonille. Jälkimmäinen on käsikirjoittanut Soderberghin kehittelemän, mutta ilman tuotantopäätöstä jääneen Making Jack Falcone -elokuvan.

The Playlistin mukaan sisäpiirin lähde osaa kertoa käsikirjoittajan olevan oikeasti Asner, jolloin kyseessä olisi tämän ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus. Asnerin sanotaan olleen Logan Luckyn kuvauksissa joka ikinen päivä, ja tämän suvulla on paljon yhtäläisyyksiä elokuvan pääosassa nähtävän Loganin suvun kanssa.

Tuottelias Soderbergh on itsekin tunnettu valenimistään. Peter Andrews on tuttu kuvaaja miehen elokuvista, kun taas Mary Ann Bernard on leikkaajana useissa tämän tuotannoissa. Molemmat näistä ovat kuitenkin oikeasti Soderbergh itse.

Kovasti kehuja saanut Logan Lucky saa Suomen ensi-iltansa 1.9.2017. Elokuvan pääosissa nähdään Channing Tatum, Riley Keough, Adam Driver ja Daniel Craig.

Lisää luettavaa