Venom: Let There Be Carnagen ohjaaja Andy Serkis oli hiljattain haastattelussa, jossa hän kertoi tulevasta Tom Hardyn ja Woody Harrelsonin tähdittämästä jatko-osasta.
Elokuva on rakkauselokuva, mutta Serkis kertoo, että se on hyvin erilainen rakkaustarina.
Venom 2:ssa on ainakin kaksi paria: Hardyn Eddie Brock ja Michelle Williamsin näyttelemä Anne sekä Harrelsonin Carnage ja tämän rakastajatar Shriek (Naomie Harris).
Ja onhan siinä myös kolmas pariskunta: Brock ja Venom-symbiootti.
– Elokuva on rakkaustarina, muttei sellainen tarina kuin voisitte kuvitella. Se kertoo erikoislaatuisesta symbiootin ja isännän välisestä suhteesta. Kaikissa rakkaustarinoissa on omat suvantonsa ja huippukohtansa. Venomin ja Eddien suhde aiheuttaa ongelmia ja stressiä, ja he lähestulkoon vihaavat toisiaan. Heidän pitää kuitenkin sietää toisiaan, koska he luolisivat ilman toisiaan. Se on toveruutta ja rakkautta. Heidän toveruutensa on juuri sitä, mistä kunnolliset suhteet on tehty, Serkis kertoo.
Ensi-ilta lokakuun 1. päivä.
Alla traileri.

Lähde: Screenrant