Ohjaaja selittää miksi vaihtoi Lisbeth Salanderin näyttelijän The Girl in the Spider’s Web -elokuvaan

Elokuva saa ensi-iltansa marraskuussa.

10.8.2018 10:37

The Crown -tähti Claire Foy saa kunnian olla kolmas näyttelijä, joka esittää Stieg Larssonin luomaa Lisbeth Salanderia valkokankaalla. Ensimmäistä kertaa roolin omaksui Noomi Rapace, kun taas David Fincherin ohjaamassa Hollywood-versiossa mustiin pukeutui Oscar-ehdokkuuden roolistaan ansainnut Rooney Mara.

Mara osoitti itse halukkuutensa jatkaa vahvassa roolissaan, ja studiokin oli valmis pitämään kiinni näyttelijästä, mutta The Girl in the Spider’s Web -elokuvan ohjaaja Fede Alvarez (Don’t Breathe) oli toista mieltä.

”Siitä oli paljon keskustelua, ei siis minun kanssani vaan studion sisällä, että mihin ratkaisuun päädytään”, Alvarez kertoo EW:lle.

”Lopulta taisin itse tulla väliin ja sanoa, että haluaisin mieluummin omat näyttelijäni. Ohjaajana en pitänyt siitä ajatuksesta, että ottaisin jonkun toisen valitsemat näyttelijät. Niin paljon kuin Fincheriä ihailenkin, niin mielestäni Rooney Mara on hänen Lisbethinsä, eikö vain? Ja minä halusin löytää omani”, Alvarez selittää.

David Lagercrantzin kirjoittamaan Se mikä ei tapa -romaaniin perustuvan The Girl in the Spider’s Webin rooleissa nähdään Foyn lisäksi mm. Sverrir Gudnason, Sylvia Hoeks, Lakeith Stanfield, Vicky Kreips ja Stephen Merchant.

Lisää luettavaa