Oscar-ehdokkaiden joukossa on myös yksi todellinen harvinaisuus – Vain viisi onnistunut samaan ennen häntä

Harvinaisempi palkintoyhdistelmä kuin EGOT.

28.1.2023 10:01

Vain kuusi ihmistä on saanut uransa aikana Nobelin kirjallisuuspalkinnon ja Oscar-ehdokkuuden: tänä vuonna Pitkän päivän ilta- ja Ole luonani aina -kirjailija Kazuo Ishiguro liittyy harvinaiseen joukkoon, johon kuuluu hänen lisäkseen George Bernard Shaw, John Steinbeck, Jean-Paul Sartre, Harold Pinter ja Bob Dylan.

”Tietysti oli hienoa saada päivätyöstäni Nobel- ja Booker-palkinnot, mutta tämä Oscar-ehdokkuus on erilainen. Se oli kaikkea, mistä en koskaan osannut uneksiakaan. Olen hyvin amatööri verrattuna muihin käsikirjoittajiin”, Ishiguro sanoi The Wrapille, myöntäen samalla olevansa elokuvafriikki.

Hän käsikirjoitti Living-elokuvan Akira Kurosawan Ikirun pohjalta, kääntäen tarinan Japanista Isoon-Britanniaan. Elokuvassa nähdään myös Oscar-ehdokkuuden roolistaan saanut Bill Nighy.

Muita ehdokkaita Ishiguro arvostaa valtavasti. ”En ole vielä nähnyt Länsirintamalta ei mitään uutta, mutta aion katsoa sen. Muut kolme olen nähnyt, ja olen todella otettu saadessani kuulua joukkoon. Ne ovat hyvin erilaisia ja pidän niistä kaikista valtavasti.”

Women Talking on todella mielenkiintoinen elokuva, hyvin erilainen kuin meidän, mutta hyvä. Nautin valtavasti Glass Onionista, kuten nautin Veitset esiin -elokuvasta. Olemme vaimoni kanssa suuria Agatha Christien faneja ja rakastamme sen tyylistä, älykästä tarinankerrontaa. Ihailen sen rakennetta juonen näkökulmasta. Top Gun: Maverick oli loistava. Se on hieno kokemus elokuvissa ja sen takia käymme elokuvissa.”

Ishiguro olisi halunnut nähdä She Said -elokuvan saavan ehdokkuuden. ”Oli paljon hyviä elokuvia, jotka eivät tänä vuonna saaneet ehdokkuutta.” Jos Ishiguro voittaa, hänestä tulee Shaw’n ja Dylanin lisäksi historian kolmas Oscar-palkittu kirjallisuuden nobelisti.

Lisää luettavaa