Etsi
Jutussa juonipaljastuksia Rogue One -elokuvasta.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut Fright Night.
”I’ll be back” on siis historiaa. Arnold Schwarzeneggerin ja James Cameronin vuonna 1984 aloittama scifi-toimintasarja on ilmeisesti kuollut.
Poistuu suoratoistopalvelusta 22. maaliskuuta.
Woody Harrelson ja pilvi, marijuana, budi, hatsi, kantsu, hiisi ja mitä näitä nimiä nyt onkaan, ovat olleet erottamattomia jo 30 vuotta. Se on pitkä aika se.
Emmy-palkintoja kahminut American Crime Story jatkuu ensi vuonna kahden uuden kauden voimin.
Oscar-palkittu käsikirjoittaja-ohjaaja siirtyy pois vakavista aiheista.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2007 valmistunut toimintaelokuva Urban Justice.
Toivottavasti tähti selviää stuntista ilman loukkaantumista.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2010 valmistunut kehuttu dokumentti Senna.
Näyttelijä valotti asiaa.
Näyttelijät joutuvat tekemään erilaisia temppuja roolejaan varten. Jotkut liittyvät kehoon, toiset mielentilaan ja välillä näköjään naisellisetkin temput otetaan käyttöön. Sitä kutsutaan metodinäyttelemiseksi.
Tomb Raiderin jälkeen Oscar-palkittu ruotsalaistähti saa lähteä hirviöjahtiin.