Etsi
Logan-ohjaaja tarttuu jälleen likaisista kytistä kertovaan elokuvaan.
Kilpailu supersankarielokuvien kuninkuudesta jatkukoon…
Tanskalaistähti Mads Mikkelsen on luonut itselleen mainion uran Hollywoodissa ja sen ulkopuolella. Pienissä indie-elokuvissa ja jättimäisissä blockbustereissa esiintyvä näyttelijä seuraa fiilistään valitessaan roolejaan.
Mallista näyttelijäksi.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2004 valmistunut Spider-Man 2 – Hämähäkkimies 2.
Erilaisia mielipiteitä ei suvaita?
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2005 valmistunut Mr. & Mrs. Smith.
Hieno saavutus.
Kyseessä saattaa olla kaikkien aikojen ensimmäinen kuva ikonisesta sankarista.
DC-universumista mahdottomia tehtäviä suorittamaan.
Tänään nähdään televisiossa Scream-elokuvasarjan neljäs osa vuodelta 2011.
Tänään nähdään televisiossa ranskalaiselokuva Pelon palkka vuodelta 1952.
Striimipalvelun valikoimaan on lisätty vuonna 2015 ilmestynyt Poltergeist.