Päivällä tulee aivan mahtava isojen ja pienten leffa – näyttelijät eivät muuten koskaan tavanneet toisiaan

IMDb-arvosana on 7,8.

6.10.2020 10:14

Tänään esitetään televisiosta hauska animaatioseikkailu Shrek (2001). Ohjelmatietojen perusteella elokuvaa ei ole dubattu.

Shrek lähtee uskaliaalle matkalle, jonka päämääränä on pelastaa tuittupäinen prinsessa Fiona lohikäärmeen kynsistä. Samalla Shrek hankkii takaisin kotisuonsa juonia punovalta lordi Farquaadilta. Apuna Shrekillä on rakastettava, mutta melko suulas Aasi.

Trivana kerrottakoon, että elokuvan ääninäyttelijät eivät koskaan tavanneet toisiaan. He äänittivät repliikkinsä erikseen ja yksi kerrallaan. John Lithgow harmittelikin sitä, ettei päässyt ääninäyttelemään Mike Myersin, Cameron Diazin tai Eddie Murphyn kanssa.

Elokuva näkyy TV5-kanavalta kello 15.10.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia