Poplegenda Madonna aikoo ohjata oman elämäkertaelokuvansa – Oscar-voittaja mukana kuvioissa

Tämä oli yllättävä veto.

30.9.2020 08:30

Variety uutisoi, että poptähti Madonna aikoo ohjata elokuvan omasta elämästään. Elokuvaa käsikirjoittamassa on mukana Oscar-voittaja Diablo Cody, joka käsikirjoitti muun muassa menestyselokuvan Juno.

Madonnan ura kattaa viisi vuosikymmentä. Hän on parhaiten tunnettu muusikkona, mutta myös näyttelijänä elokuvissa, kuten Evita ja Omaa luokkaansa.

”Haluan näyttää uskomattoman matkan, jolle elämä on minut vienyt taiteilijana, muusikkona ja tanssijana – ihmisenä, joka on yrittänyt löytää tiensä tässä maailmassa. Elokuvan näkökulmana tulee olemaan musiikki. Musiikki on pitänyt minut liikkeessä ja taide elossa. On niin monia kertomattomia ja inspiroivia tarinoita, ja kuka olisi parempi kertomaan ne kuin minä itse”, Madonna kertoo lausunnossaan.

Elokuva ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Viime vuosina on nähty muun muassa elokuvat Queenista, Elton Johnista ja tänä vuonna Aretha Franklinista.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia