Pornolegenda Ron Jeremyä syytetään jälleen seksuaalisesta ahdistelusta – toinen kuuluisa pornotähti kertoi kokeneensa ahdistelua teininä

Jälleen uusi luku #MeToo-kirjaan.

25.5.2020 22:01

Pornomaailman suurimpiin legendoihin lukeutuva Ron Jeremy on saanut jälleen syytöksiä niskaansa. Se ei ole uutta, mutta syytökset tulivat jälleen pinnalle Jeremyn tviitin seurauksena. Los Angelesin syyttäjä tutkii parhaillaan syytöksiä. Uutisesta kertoi Movie Web.

Jeremy tviittasi kuvan, jossa hän toivoo ihmisten auttavan häntä pelastamaan puun, jonka hänen isänsä istutti silloin kun Jeremy syntyi. Pornotähti Janice Griffith uudelleentviittasi kuvan ja huomautti, että Jeremy on ollut jo vuosia pornoteollisuuden ulkopuolella. Hänet on vuodesta 2017 asti bannattu lähes kaikista tärkeistä pornotapahtumista.

Griffith on aiemmin syyttänyt, että Jeremy on puristellut häntä takapuolesta, kun hän oli teini. Kymmenen aikuisviihdetähteä ja kaksi journalistia on syyttänyt Jeremyä luvattomasta lääppimisestä.

Lisää luettavaa