Prime Videoon lisättiin kaksi kovaa toimintaleffaa – päätähdellä oli jatko-osaan ehdoton vaatimus

IMDb-arvosanat ovat 6,2 ja 6,0.

21.5.2022 05:30

Prime Videossa on nyt Taken 2 (2012) ja Taken 3 (2014). Vastikään palveluun lisättiin myös ensimmäinen Taken (2008).

Bryan Mills, entinen salaisen palvelun agentti, pelasti tyttärensä Pariisissa albanialaisen mafian näpeistä. Takenin jatko-osassa erään kidnappaajan isä vannoo kostoa. Perheen lomamatkalla Istanbulissa Mills ja hänen vaimonsa joutuvat roistojen kynsiin. Millsin hallitsemille erikoistaktiikoille on jälleen käyttöä, mutta tällä kertaa tarvitaan muutakin: tyttären on astuttava isänsä avuksi.

Kolmannessa osassa Mills lämmittelee suhdetta ex-vaimoonsa Lenoreen, mutta tapahtumat käyvät traagisiksi. Mills päätyy jahtaamaan syyllistä, mutta tajuaa olevansa epäilty numero yksi ja poliisien tullessa hän pakenemaan rikospaikalta. Mills ottaa jälleen vanhat oppinsa käyttöön metsästäessään pahantekijöitä ja puhdistaakseen maineensa.

Näyttelijöinä nähdään lisäksi Famke Janssen, Maggie Grace sekä Dougray Scott. Ohjaajana toimii Olivier Megaton.

Neeson suostui vielä kolmanteen elokuvaan sillä ehdolla, että ketään ei kidnapata (”if nobody gets taken”). Alla trailerit.

Lue myös: Nyt Prime Videossa: Ryan Gosling leipoi tällä loistojännärillä itsestään tähden – toinen tähti improvisoi suurimman osan roolistaan – Episodi.fi

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia