Quentin Tarantinon menestynein leffa illan ohjelmistossa – kuvauksissa tapahtunut onnettomuus päätyi elokuvaan saakka

IMDb-arvosana on 8,4.

12.11.2020 15:03

Illalla nähdään televisiosta Quentin Tarantinon ohjaama lännenelokuva Django Unchained (2012).

Taatussa Tarantino-länkkärissä saksalainen palkkionmetsästäjä ja tämän vapauttama orja Django jahtaavat etsintäkuulutettujen päänahkoja 1850-luvun Yhdysvalloissa. Tavoitteena on myös pelastaa Djangon vaimo julman plantaasinpitäjän kynsistä, eikä verenvuodatukselta vältytä. Elokuva on voittanut muun muassa parhaan käsikirjoituksen ja parhaan miessivuosan Oscarit sekä Golden Globe -palkinnot.

Leonardo DiCaprio loukkasi itsensä aika pahasti Django Unchained -elokuvan kuvauksissa. Kyseessä on illalliskohtaus DiCaprion hahmon ja hänen vieraidensa kanssa. Jossain kohtaa tähti lyö nyrkkinsä pöytään, mutta hajottaa samalla juomalasin.

Lasi meni oikeasti rikki ja teki verisen avohaavan näyttelijän käteen. DiCaprio ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan pysyi roolissaan kameroiden käydessä. Tarantino oli todennäköisesti erittäin tyytyväinen sattuneeseen vahinkoon.

Elokuva näkyy Hero-kanavalta 21.00.

Lisää luettavaa