Quentin Tarantinon uusi elokuva sai palkitun huippukuvaajan matkaansa

Visuaalisesti elokuva tullee olemaan taattua laatua.

Quentin Tarantinon The Hateful Eight, Django Unchained, Inglourious Basterds ja Kill Bill -elokuvat kuvannut Robert Richardson on palkattu odotetun Once Upon a Time in Hollywood -elokuvan kuvaajaksi.

Elokuvan päärooleissa nähdään Leonardo DiCaprio ja Brad Pitt. Tarantino itse kuvailee elokuvaa ”vuoden 1969 Los Angelesiin, hippi-Hollywoodin kulta-aikaan, sijoittuvaksi tarinaksi”, jonka lupaillaan olevan tyyliltään lähellä ohjaajan Cannes-palkittua Pulp Fiction -elokuvaa.

DiCaprio esittää elokuvassa ruudusta kadonneen lännensarjan tähteä, Rick Daltonia, joka tavoittelee uraa spagettiwesternien puolelta. Pitt nähdään tämän pitkäaikaisena stunt-miehenä, Cliff Boothina. Charles Mansonin hirmutekojen aikaan tapahtuvassa elokuvassa nähdään hahmona myös Sharon Tate, jonka roolin vetää Margot Robbie. Vastikään merkittäviin rooleihin on kiinnitetty myös Burt Reynolds, Tim Roth, Kurt Russell ja Michael Madsen.

Kolme Osacr-pystiä työstään pokannut Richardson tunnetaan Tarantinon töiden lisäksi muun muassa elokuvista Platoon, JFK, The Aviator ja Hugo.

Lähde: Omega Underground

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut