Räppäri väittää X-Men-ohjaaja Bryan Singerin johtavan seksirinkiä – poliisia vaaditaan aloittamaan tutkinta

Kovia syytöksiä.

27.6.2020 07:03

Hollywood-ohjaaja Bryan Singerin maine on jälleen koetuksella. Häntä on jo aiemmin syytetty ainakin alaikäisten poikien seksuaalisesta häirinnästä ja raiskauksista. Singerin ura on saanut monenlaisesta kritiikistä huolimatta jatkua. Hän saa kuitenkin jälleen lokaa niskaansa – tällä kertaa räppäri Elijah Danielta.

Hän jakoi Twitterissä viestin, jossa hän syytti Singeriä seksiringin pyörittämisestä, joka olisi ollut toiminnassa jo kahden vuosikymmenen ajan. Daniel niin ikään väitti, että ohjaajan nykymetodeihin kuuluisi nykyään nuorten näyttelijöiden sijaan nuorten some-vaikuttajien hyväksikäyttäminen.

Räppärin mukaan heitä houkutellaan lentokonekyydeillä ainakin elokuvien kuvauspaikoille ja luvataan rooleja. Daniel väitti, että Singerin ystävä lähestyi myös häntä vuonna 2015 tai 2016. Keskustelujen jälkeen 22-vuotiaana esiintynyt – Danielin mukaan oikeasti 32-vuotias – ystävä kysyi, haluaisiko Daniel matkustaa Hawaijille Singerin kanssa. Räppäri kertoi kieltäytyneensä.

Daniel jakoi myös linkin vetoomukseen, jossa vaaditaan että FBI alkaisi tutkia Singerin toimintaa. Vetoomuksessa on jo kymmeniä tuhansia allekirjoituksia. Singer tunnetaan erityisesti X-Men-elokuvien tekijänä.

Alla yksi Danielin twiiteistä.

Lisää luettavaa