Ruotsalaisnäyttelijä ja Tomb Raider -tähti Alicia Vikander: ”Hollywoodissa ei ole ainuttakaan naista, jonka kanssa voisi työskennellä”

Perusti yhtiön turhaantumisensa vuoksi.

Vaikkakin Patty Jenkins aiheutti kovasti laineita menestymällä Wonder Woman -elokuvan ohjaajana, Alicia Vikander ei ole tyytyväinen Hollywoodin nykytilanteeseen.

– Kaikki puhuvat siitä, miten mahtavaa on, että pääsin näyttelemään ”vahvoja, moniulotteisia naisrooleja”, Vikander sanoi.

– Olen niin kyllästynyt kuulemaan nuo sanat! Samaan aikaan Hollywoodissa ei ole ainuttakaan naista, jonka kanssa voisi työskennellä, Vikander valitteli.

Tällä hän viittasi siihen, ettei hän ole löytänyt naisohjaajaa, jonka kanssa hän voisi tehdä töitä. Kotonaan Ruotsissa hän sanoo työskennelleensä pelkästään naisohjaajien ja naiskäsikirjoittajien kanssa. Hän sanoikin, ettei ole ulkomaille lähtönsä jälkeen enää päässyt kokemaan samaa.

Vikander perustikin vastikään ruotsalaisen tuotantoyhtiön. Hän sanoi tehneensä sen, koska turhautui naisohjaajien vähyyteen Hollywoodissa. Tuotantoyhtiön ensimmäisen elokuvan nimeltään Euphoria ohjasi Lisa Langseth.

Lähde: The Local

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.