Se ja Sen jatko-osa – Kauhuhitin lapsisankarit kasvoivat aikuisiksi

Ensimmäinen osa Stephen Kingin Se-kauhutarinan filmatisoinnista oli valtava hitti pari vuotta sitten. Nyt on innolla odotetun päätösosan aika. 27 vuotta on kulunut Pennywise-klovnin terrorisoimassa Derryn pikkukaupungissa, ja ensimmäisen osan lapsisankarit ovat kasvaneet aikuisiksi. Episodi tapasi heitä esittävät näyttelijät sekä elokuvan ohjaajana ja tuottajana toimineen Andy ja Barbara Muschiettin aisaparin populaarikulttuurin mekassa, San Diegon ComicCon-messuilla.

Argentiinassa syntyneet Barbara ja Andy Muschietti ovat tehneet yhdessä mainoksia ja elokuvia jo yli kymmenen vuotta. Tiiviin yhteistyön perusteet taottiin kuitenkin jo sisarusten lapsuudessa, jolloin Andy oli jo lahjakas piirtäjä ja Barbara luki paljon.

– Katsoimme yhdessä elokuvia drive-in-teattereissa, koska vanhempiemme ei silloin tarvinnut palkata lastenhoitajaa, Barbara nauraa.

Siellä syntyi myös rakkaus elokuviin, kun sisarukset näkivät Steven Spielbergin Kolmannen asteen yhteys -elokuvan.

– Se oli vuonna 1977. Minä olen syntynyt -73, joten olin neljän tai viiden vanha, Andy muistelee.

– Joten minä olin kuusivuotias, Barbara jatkaa.

– Se oli maaginen kokemus. En varmaan ymmärtänyt kaikkea, mutta minulla on selvät muistikuvat joidenkin kohtausten vaikutuksesta. Kuten valot tiemaksukopilla tai kun Richard Dreyfuss on jumissa ja rekat kiertävät hänet – tai ainakin niitä luulee rekoiksi. Hienosti rytmitetyssä vitsissä viimeinen vain nousee, ja näemme sen tuulilasin läpi. Loppu on hyvin kaunis, mutta lapselle se oli kauhukokemus. Vieläkin elokuvieni hirviöt ovat pitkiä ja luisevia, Andy toteaa.

– Entä kohtaus, jossa lapsesta kamppaillaan koiran oviluukun molemmin puolin? Barbara innostuu.

– Tapasimme Spielbergin muutama kuukausi sitten, ja kerroimme kuinka kohtaus oli tehnyt vaikutuksen. Hän nauroi, ja kertoi jonkun vanhemman työryhmän jäseneen sanoneen hänelle, ettei kohtausta pitäisi tehdä. Luojan kiitos taiteilijan vapaudesta!

Barbaralle oli selviö, että jonain päivänä he tekisivät itse elokuvia.

– Tiesin aina, että Andy tekisi jotain taiteellista ja tekisi sen hyvin. Rakastimme elokuvia, mutta sotilasjuntan aikaan niiden tekeminen oli Argentiinassa mahdollista vain harvoille ja valituille, se tuntui tosi kaukaiselta ajatukselta. Emme kuitenkaan luovuttaneet, ja meillä on ollut onni saada vanhemmat, jotka ovat kehottaneet meitä tavoittelemaan haaveitamme muiden puheista välittämättä.

– Isämme työskenteli Kodakilla. Isoäitimme oli valokuvaaja, joten kotonamme oli kameroita kaikkialla, ja meitä kuvattiin koko ajan. Se oli osa varttumistamme.

15-vuotiaana Andy teki ensimmäisen elokuvansa. Se oli koulussa kuvattu lyhyt zombielokuva. Sisarukset muuttivat lähes maapallon eri ääriin, mutta yhteistyö tuntui olevan tähtiin kirjoitettu.

– Olen vanhempi ja pidän ihmisten komentelusta… Barbara muistelee nauraen tarkkaa alkuhetkeä. –Minä varmaan olin aloitteellinen, mutta en usko hänen yllättyneen. Se oli meidän dynamiikkamme muutenkin, eikä maantieteellinen välimatka vaikuttanut siihen. Hän meni elokuvakouluun Buenos Airesiin, minä opiskelin kommunikointia Los Angelesissa ja muutin Eurooppaan. Toimin jo tuottajana, kun hän alkoi ohjata mainoksia. Päätimme muuttaa samaan kaupunkiin ja tehdä yhteistyötä.

– Mainokset olivat paras mahdollinen koulu, sillä kun Andy alkoi kuvata Mamaa, hän oli jo palkittu lyhytelokuvien tekijä, jolla oli takanaan 600 päivää ammattilaisena toimimista. Ohjaaja ei vain toteuta visiotaan, hänen on pyöritettävä isoa koneistoa ja satapäistä työryhmää. Isoihin ensiprojekteihin joutuvat nuoret ohjaajat eivät välttämättä tunne oloaan niin mukavaksi kuin Andy. Hän tiesi miten kuvauspaikalla toimitaan.

Yhtälön toimimiselle on Barbaran mukaan yksinkertainen syy.

– Meillä on yksi yhteinen tavoite: tehdä paras mahdollinen elokuva, emmekä anna kenenkään sekaantua siihen. Vahdimme toistemme selustaa, koska olemme sisaruksia. Olemme argentiinalais-italialaisia, joten tappelemme koko ajan, mutta rakastan veljeäni enemmän kuin ketään muuta. Minulla ei ole kiinnostusta ohjaamista kohtaan eikä hänellä tietääkseni tuottamiseen.

– Pähkinänkuoressa minä kuvaan ja hän sanoo kun minun pitää lopettaa, Andy nauraa.

– Entä kuka auttaa sinua aloittamaan kuvaukset?

– Hyvä pointti.

Uudet vanhat tuttavat

Jessica Chastain on aikuiseksi kasvanut Beverly Marsh. James McAvoy on änkytyksestä kärsinyt Häviäjien klubin johtohahmo Bill Denbrough. Pluskokoisesta lapsesta urheilulliseksi aikuiseksi kasvanutta Ben Hanscomia esittää Jay Ryan. Törkyturpaista Richie Tozieria näyttelee Bill Hader ja ainoana kaverusten kotikaupunkiin jääneenä ja tapahtumat parhaiten muistavana Mike Hanlonina nähdään Isaiah Mustafa.

Ennen J.K. Rowlingia Stephen King sai tarttumaan kirjoihin sellaisetkin, jotka eivät muuten lukemisesta välittäneet. Näyttelijät muistelivat ensikokemuksiaan Kingin kirjoista.

– Yritin nuorempana monta kertaa lukea Se-kirjan, Top of the Lake -sarjasta tuttu Jay Ryan tunnustaa.
– Se tuntui lojuvan kaikkien ystävien ja tuttujen hyllyssä erilaisilla kansilla varustettuna. Mutta en ole ikinä ollut hyvä lukija, ja tätä varten turvauduin äänikirjaan. Se oli mainio, koska lukija tosiaan sisäistää hahmot ja tekee kaikesta selkeää.

– Lukija taitaa olla Michael C. Hall, hän on mahtava, Jessica Chastain toteaa.
– Itse muistan lukeneeni Uinu, uinu lemmikkini, Hohdon ja Piinan. Piinassa esiintyi Misery Chastain!

– Minusta oli hienoa, kuinka hirviöitä olimme me itse. Kuten Uinu, uinu lemmikkini -teoksessa: mitä jos emme voi päästää irti? Tai Piinan itsekäs pakkomielteisyys. Ei ole mitään ulkopuolista olentoa, vaan on kyse siitä mihin me kykenemme. Vaikka tässä on hirviö, Andykin totesi kuinka paljon elokuva käsittelee ihmisten kohtaamista omien traumojensa kanssa. Siihen pystyy vain tosi upea kirjailija.

– Andylla ja minulla on yhteinen ensikokemus: Tukikohta, puuttuu puheeseen James McAvoy.

– Aloin teininä lukea isäni pokkaria siitä, ja se on edelleen klassikko, Andy jatkaa.
– Kun minisarja ilmestyi, katsoimme kavereiden kanssa sitä vhs:ltä uudelleen ja uudelleen, ja se pelotti meitä. Kun kymmenen vuotta myöhemmin luin kirjan uudelleen, se tuntui kahta kauheammalta!

Elokuvassa nähdään myös kanadalainen elokuvantekijä Xavier Dolan. Chastain purskahtaa hersyvään nauruun, kun häneltä kysyy pyysikö hän leikkaamaan Dolanin pois elokuvasta, koska tämä leikkasi Chastainin omasta The Death and Life of John F. Donovan -draamastaan.

–Eiii! En missään tapauksessa! Hän on ihana ja oli häissäni morsiusherrana. Hän on niitä ihmisiä, joista kohdatessa tulee osa perhettä. Ihailen häntä ohjaajana. Hän on kuin Andy tai Terrence Malick siinä mielessä, että hänen taiteensa kasvaa ja elää. Kun teimme elokuvaa, olin mukana kymmenen päivää alussa. Sitten hän piti puolen vuoden tauon, jonka aikana elokuva muuttui. Kun hän soitti, olin… oikeastaan vähän ylpeä hänestä, sillä se ei ollut hänelle helppoa. Ymmärsin ja olin tyytyväinen, etten esittänyt hahmoa, joka olisi ollut kuin jostain muusta elokuvasta. Se olisi vain saanut minut näyttämään huonolta näyttelijältä, joten tavallaan hän suojeli minuakin.

Seksiä ja politiikkaa

Dolanin hahmo liittyy toiseen kirjan kahdesta kohtauksesta, joita ei ollut mukana vuoden 1990 minisarjassa ja joiden pääsemisestä uuteen versioon on spekuloitu etukäteen. Toinen niistä on seksikohtaus nuorten päähenkilöiden välillä. Sitä on turha etsiä uudestakaan versiosta.

– Se ei oikeastaan koskaan kiinnostanut minua, sillä näin sen vertauskuvana siirtymäriitistä lapsuudesta aikuisuuteen. Mielestäni hahmot kävivät sen matkan läpi muutenkin. En tuntenut tarvetta alleviivata sitä tavalla, joka olisi vain aiheuttanut kohua. Studiokaan tuskin olisi sitä halunnut, mutta keskustelua ei tarvinnut käydä, Andy toteaa.

Stephen King on itse todennut aikojen muuttuneen. Sitä mitä hän kirjoitti vuonna 1986 luetaan tänä päivänä hyvin eri tavalla.

– Ymmärsin kohtausta enemmän lukiessani sen aikuisena, Andy jatkaa.
– Näin sen symbolina tarinan kasvukertomuksista. Lapsuuden aarteiden ja aikuisuuden ongelmien vastakkainasettelusta, taian ja mielikuvituksen muuttumisesta aikuisen ajatusmaailmaan. Lasten tarinan aikuiset ovat pahiksia ja kirja kertoo heidän matkastaan siihen maailmaan. Seksikohtaus tuntui yksinkertaisesti jo sanotun toistolta, vähän väkisin väännetyltä vertauskuvalta.

Dolan esiintyy kohtauksessa, joka saa Hanlonin tajuamaan Pennywise-hirviön palanneen. Chastain kertoo sen myös perustuvan tositapahtumaan.

– Kaupungissa, jossa King kasvoi, murhattiin homoseksuaali tavalla, josta alkoi Pennywisen maailman ja Derryn kaupungin luominen pinnan alaisine elementteineen. Kingillä oli syynsä kirjoittaa kohtaus, ja Andy ja Barbara ovat sosiaalisesti ja poliittisesti vastuuntuntoisia ihmisiä.

– Kirjan taustalla on myös kolmesta pukista sillalla kertova satu… Ryan tokaisee väliin.

– Et voi olla tosissasi!

– Oikeasti. Se oli yksi hänen inspiraatioistaan. Murhan ohella. Mutta on siinä selkeä poliittinen elementti. Andy ja Barbara ovat tehneet mahtavaa työtä ja keskittyneet tarinan emotionaaliseen puoleen katsojan kannalta.

McAvoy ajattelee elokuvaa ennemmin yleismaailmallisen tunnistettavana kuin poliittisena.

– Derryssä on pimeyttä, sen suonissa virtaa pilaantunutta verta. Siksi Pennywisen on hyvä piileskellä siellä 27 vuotta ruokailujensa välillä. Se pimeys on tätä päivää ja yleensä osa yhteiskuntaa. Voimme olla kamalia toisillemme samalla kun ajattelemme olevamme sivistyneitä ja kohtelevamme kaikkia hyvin. Kun jotain kamalaa on tapahtumassa näennäisesti mukavassa yhteisössä, ei siinä ole mitään erityistä, jota voisi osoittaa sormella.

– Eivät asiat, joista King kirjoitti, ole kadonneet mihinkään. Siksi niitä on hyvä käsitellä edelleen, toteaa Isaiah Mustafa.
– Andy ei tee niistä pilaa tai ylistä niitä. Vaikka mukana on tappajapelle, Andy tuo ne valoon ja kertoo mitä oikeastikin tapahtuu. Elokuva kertoo yhteisön laitamilla olevien ihmisten traumoista.

McAvoy on samaa mieltä.

– Siinä mielessä Pennywisen voisi vaikka ottaa pois elokuvasta ja se olisi edelleen fyysistä tai psyykkistä kaltoinkohtelua ja menetyksiä kokeneiden yksilöiden kasvutarina. He pääsevät niiden yli ystävyyden avulla. Jos mukana olisi fyysinen matka, se olisi Stand by Me. Pennywise tuo mukaan myyttisen, lähes legendaarisen elementin, joka tekee tästä jotain enemmän kuin tavallisen kauhuelokuvan. Uskomme Pennywiseen ja pelkäämme häntä, koska tunnistamme hänen edustavan koko yhteisöä pelottavaa vallan väärinkäyttöä, jota näemme paljon nytkin.

– Oli outoa nähdä aikuisena kuinka ensimmäinen osa vaikutti lapsiin samalla tavalla kuin vanha minisarja vaikutti minuun aikoinaan. Se tarkoittaa, että King on osunut johonkin universaaliin, joka ylittää minkä tahansa poliittisen ajatuksen, joka hänellä oli aikoinaan, ja joka on muuttunut ajattomaksi.

Nähdään 27 vuoden kuluttua?

Elämme uudelleenfilmatisointien ja jatko-osien aikaa. Jos Toinen luku on ensimmäisen osan kaltainen hitti, monia varmaan kiinnostaisi tehdä kolmas, mahdollisesti 27 vuoden päähän sijoittuva elokuva. Chastain ei innostu ideasta.

– Minua ei harmita, että tämä on loppu. Ei ehkä saisi sanoa niin, mutta joskus, kun jokin asia vain jatkuu ja jatkuu, se menettää taikaansa. Kun Andy heittäytyy projektiin, hän antaa sille joka minuutin elämästään. Tämä on vienyt häneltä neljä vuotta. Eka osa oli mahtava ja tämä on ihan yhtä hyvä, enkä haluaisi lähteä sooloilemaan Kingin kirjoittamasta materiaalista. Tämä oli hänen päätöslukunsa tälle porukalle. Ennemmin haluan nähdä mitä Andy tekee seuraavaksi.

– Et vain halua vanheta 27 vuotta, Ryan naurattaa ryhmää.

– Ei se minua pelottaisi, Chastain hekottaa.
– Spoilerivaroitus. Kaikki häviäjät eivät selviä, mutta haluaisin ajatella, että ainakin osa heistä eläisi onnellisina vielä 27 vuoden kuluttua.

– Olisi tosiaan karhunpalvelus Kingin tekstille lähteä sen ulkopuolelle. Barbara ja Andy ovat aina nähneet luvut yksi ja kaksi kokonaisuuden kahtena puoliskona. Joten valitettavasti, ei mitään kolmatta lukua, Ryan kuittaa, mutta Bill Hader jatkaa vitsiä.

– Siitä tulisi todella hidas elokuva. Siinä vain selaisimme netissä lentoaikatauluja ja pohtisimme, ettei matka olisi sen väärti

– ”Miten pääsen Googleen?!” McAvoy eläytyy hahmoonsa vanhana ja saa Haderin mukaan pelleilyyn.

– ”Anna kun näytän, isä.”

– ”Haluan tehdä sen itse!”

– ”Minä en lähde mihinkään. Jos Pennywise haluaa nähdä minut, hän saa matkustaa tänne!”

– Kolmas osa olisi turha. Minusta tämä on hyvä, tiivis paketti. Monissa franchiseissa käy kuten näkemässäni Nälkäpeli-sarjan elokuvassa. Ajattelin, että olemme nyt katsoneet tätä käytävää 15 minuuttia, McAvoy vakavoituu hetkeksi.

– Se voisi olla esiosa, jossa hahmojemme vanhemmat tapaavat ja me saamme alkumme. Ehkä siitä saisi aikaiseksi Saturday Night Live -sketsin, Ryan nauraa.

Elokuvat tehnyt sisaruspari tunnustaa olonsa haikeaksi, mutta toteaa kaiken päättyvän aikanaan.

– Tämä on tarinan päätepiste, jollaiseksi se aina suunniteltiin. Kaksiosaiseksi tarinaksi lapsuudesta ja aikuisuudesta, Andy Muschietti toteaa.

– Mutta vaikka tämä kertoo Häviäjien klubista aikuisina, siihen on sisällytetty takaumia vuoteen 1989, jolloin he ystävystyivät. On otettava huomioon, etteivät he muista kaikkein kamalimpia asioita, joten emme ole vielä nähneet kaikkia heitä traumatisoineita asioita.

– Elokuva on hyvin erilainen, kun vielä käsikirjoittaa ja rakentaa lopullista tarinaa mielessään. Kaikki tuntuu oleelliselta tarinan kannalta. Kun käsissä sitten on nelituntinen leikkaus, huomaa kuinka monia kohtauksia voi poistaa ilman vaikutusta tarinaan. Päädyimme kahteen tuntiin ja kolmeen varttiin erittäin hyvin rytmitettyä elokuvaa.

Hänen siskonsa jakaa veljensä asenteen, mutta tekee mielenkiintoisen lupauksen.

– Uskon, että voimme kaikki elää tämän lopetuksen kanssa. Ensimmäisen osan jälkeen teatterista lähti toiveikkaana ja mielestäni tästä voi sanoa samaa.

– Tässä tapauksessa tosin director’s cut on oikeutettu, ja sellainen on tulossa. Teatteriversiosta joutui poistamaan upeita juttuja, jotka ehdottomasti kannattaa käyttää myöhemmin.


Teksti: Kirpi Uimonen, San Diego
Kuvat: Warner Bros.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.