Sean Penn: ”Yhdysvaltain hallituksen pitää hävetä, koska se ei aseistanut Ukrainaa nopeammin”

Uutuusdokumentti sai perjantaina ensi-iltansa Berliinissä.

18.2.2023 16:35

Näyttelijä ja elokuvantekijä Sean Penn on kehottanut USA:n hallitusta häpeämään, koska se ei auttanut Ukrainaa nopeammin.

Penn piti puheen ennen Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyistä ja sodasta kertovan Superpower-nimisen dokumenttielokuvansa ensiesitystä Berliinistä.

Penn varoitti samalla, että Ukrainan sota on sitä luokkaa, ettei lännellä ole varaa hävitä sitä.

– Ajatelkaapa jos Venäjä voittaa. Olemme kaikki kusessa. Kuolleita ja kusessa. Amerikkalaisten pitäisi hävetä, koska emme toimittaneet aseistusta tarpeeksi nopeasti Ukrainaan, Penn kertoo.

– Tietenkin on myös selvää, että meidän pitää pyrkiä pitämään omat [yhdysvaltain] joukot poissa Ukrainasta, mutta lopulta teemme kuitenkin niin. Miksi emme siis tekisi niin jo nyt?

– Hän haluaa tappaa meidät. Pakotteet eivät riitä, Zelenskyi kertoo dokumentissa.

Lähde: The Guardian

Lisää luettavaa