Shazam-tähti joutui päivystykseen verisen Nintendo Wii -vamman takia

Pelaaminen on vaarallista.

5.8.2022 09:54

Shazam-tähti Zachary Levi joutui päivystykseen ostettuaan Nintendo Wiin vuonna 2006. Levi oli IMDb:n haastateltava Shazam: Fury of the Gods -elokuvan tiimoilta.

Levi oli ostanut Wiin keskiyön myynnistä. Hän oli siivonnut olohuoneensa Wii Sportsia varten, mutta unohti valaistuksen. Pelin tiimellyksessä Levi huitaisi kätensä lamppuun ja päätyi päivystykseen kolmelta aamuyöstä.

– Olohuoneeni oli käytännössä tyhjä, jotta voisimme pelata baseballia, tennistä ja vastaavia lajeja kavereideni kanssa. Pelasimme tennistä joskus kahden aikaan yöllä. Olin juuri tekemässä sampraseja, mutta en tajunnut pääni yllä olevaa lamppua. Näissä peleissä ei käsketä tarkistamaan yläpuolista tilaa, ne haluavat vain varmistaa, että ympäröivä tila on turvallinen. Pamautin käteni paksun lasin läpi ja se räjähti ympäri huonetta. Wii-ohjain roikkui kädestäni, kun veri alkoi valumaan. Ja sitten minun piti kertoa lääkärille, miksi ihmeessä olen päivystyksessä kello kolme aamuyöstä.

Shazam: Fury of the Godsin ensi-ilta on joulukuussa 2022, mutta nyt huhuillaan, että DC:n uudelleenbrändäyksen myötä elokuvaa halutaan vielä viimeistellä kunnolla.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia