Sotaelokuvan näyttelijät kasvattivat erikoisella kikalla nopeasti lihaksiaan – Viaplayhin lisätty leffa aiheutti 00-luvulla nettimeemien vyöryn

IMDb-arvosana on 7,6.

16.1.2021 06:00

This is Sparta! Tarvitseeko muuta enää sanoakaan?

Viaplaysta voi nyt katsella elokuvan 300 (2006). Leffa vie machoilun uudelle tasolle, kun 300 tuimaa ja lihaksikasta spartalaista taistelijaa marssii maahan vyöryvien persialaisten vastaanottokomiteaksi. Mauttomuuden rajamailla taiteilevassa elokuvassa riittää verta ja väkivaltaa. Omalla yliampuvalla tavallaan elokuva kuitenkin viihdyttää.

Näyttelijöinä nähdään Gerard Butler, Lena Headey, Dominic West, Michael Fassbender, Rodrigo Santoro ja David Wenham. Ohjaajana toimii supersankarielokuvien spesialisti Zack Snyder.

Näyttelijät kävivät läpi kahdeksan viikkoa kestävän treenijakson, jonka aikana he kasvattivat lihasta elokuvaa varten. Yksi taktiikka lihasten kasvattamisessa oli välttää saman harjoituksen tekemistä useammin kuin kerran, jotta keho ei tottunut rasitukseen. Butler sanoi viikkojen olleen vaikein asia, jonka hän on koskaan joutunut tekemään.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia