Näyttelijä Seth Rogen yllättyi ohjaaja Steven Spielbergin tavasta, jolla hän kohteli lapsia The Fabelmans-elokuvassa.
”Elokuvassa oli paljon lapsia ja Steven on tunnettu lasten ohjaamisesta. Yllätyin, kun hän kohteli heitä kuin ketä tahansa näyttelijää”, Rogen selosti.
Rogen lähestyi Spielbergiä asian tiimoilta, ihmetellen miksei hän ole lapsia kohtaan mukavampi.
”Lapset kuuntelevat mielummin pelottavaa kuin kilttiä opettajaa”, Spielberg oli vastannut.
”Mielestäni se oli todella mielenkiintoista, Rogen kommentoi.
Spielberg on pysynyt läheisissä väleissä entisten lapsitähtien, kuten E.T.-elokuvan Drew Barrymoren ja Indiana Jones ja tuomion temppelissä näytelleen Ke Huy Quanin kanssa.
Josh Brolin muisteli hiljatten Spielbergin toimintaa Arkajalat-elokuvassa 1985.
”Ehdottelin hänelle innoissani: hei, eivätkö tunnelit tavallaan symbolisoi äitini kohtua? Entä jos kuvaisit minut kiipeämässä tunnelista ylös, mutta oikeasti yritän katkaista emotionaalisen napanuoran äitiini ja kyyneleet valuisivat kasvoilleni?’, innokas 17-vuotias oli sanonut Spielbergille.
Elokuvan tuottajana toiminut Spielberg vastasi: ”Älä yliajattele, vaan keskity näyttelemiseen. Sanot vain vuorosanat käsikirjoituksesta, niin pärjäät hyvin”.
”Tuolloin pidin häntä kusipäänä. Nyt tajuan, että olin tuolloin hölmö teini-ikäinen”, Brolin kertoi.
Lähde: Indiewire
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.