Stranger Thingsin tulevalla kaudella on kaksi elokuvamittaista jaksoa

No johan pomppasi! Megapitkä neljäs kausi.

19.5.2022 16:13

Hittisarja Stranger Thingsin neljättä kautta on odotettua kuin kuuta nousevaa. Neljäs kausi yllättää monella tavalla.

Yksi yllätyksistä on jaksojen mitta.

– Seitsemäs ja yhdeksäs osa ovat kuin elokuvia. Etenkin finaali on kuin pitkä elokuva, Matt Duffer kertoi haastattelussa.

Myös muut osat ovat yli tunnin mittaisia, joten katsottavaa riittää.

– Jalostamme edelleenkin finaalia, mutta siitä tulee yli kaksituntinen. Se on jättimäinen, Ross Duffer kertoo.

Dufferin veljekset päättivät vielä lisätä yhden jakson neljännelle kaudelle, joten kokonaisuudesta on korona-aikana kasvanut massiivinen.

– Mitä enemmän kirjoitimme kautta, sitä nopeammin tajusimme, että tarina tarvitsee enemmän aikaa kasvaakseen kohti massiivista finaaliaan. Jouduimme jossain vaiheessa pyytämään yhdeksättä osaa Netflixiltä, ja kun aloimme kuvaamaan niitä, tajusimme niiden olevan megapitkiä, Matt kertoo.

Neloskausi on jaettu kahteen osaan. Volume One julkaistaan 27. toukokuuta ja Volume Two heinäkuun 1. päivä.

Alla traileri.

Lähde: AV Club

Lisää luettavaa