Suoratoistopalvelujen suosio kasvaa nopeasti – Etenkin yksi ikäryhmä erottuu joukosta

Kyselyn mukaan muutos on nopeinta 46‒65-vuotiaiden keskuudessa

29.1.2020 10:35

Suoratoistopalveluiden käyttö yleistyy edelleen. Elisan teettämästä tutkimuksesta käy ilmi, että nyt jo 68 prosentilla suomalaisista on käytössään vähintään yksi ja 40 prosentilla vähintään kaksi maksullista suoratoistopalvelua.

Suoratoistopalveluiden osuus katselemiseen käytetystä ajasta on kasvanut ja lähetysaikaan katsomisen osuus pienentynyt. Tuoreessa kyselytutkimuksessa maksullisten palvelujen osuus sisältöjen katseluun käytetystä ajasta oli jo 24 prosenttia, kun kaksi vuotta aiemmin osuus oli 17 prosenttia.

‒ Sisältöjen kuluttamisen muutos on tällä hetkellä nopeinta 46‒65-vuotiaiden keskuudessa: sisältöjen katselu maksullisista palveluista on kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa tässä ikäryhmässä. Sisältöjen kulutuksen murros yhä yksilöllisempään suuntaan leviää nuoremmista ikäryhmistä vanhempiin, Elisa Viihteen liiketoimintajohtaja Sami Aalto kertoo tiedotteessa.

Sarjat ovat suomalaisten suosimaa sisältöä kaikissa ikäryhmissä sekä naisten että miesten keskuudessa. Kaksi ikäryhmää kuitenkin poikkeaa hieman muista: 15‒17-vuotiailla miehillä pelisisällöt ja 18‒25-vuotiailla miehillä lyhyet videot kiilaavat sarjojen edelle suosituimpina kategorioina. Näilläkin ikäryhmillä sarjat tulevat suosituimmuusjärjestyksessä hyvänä kakkosena.

Nuoret naiset suosivat tutkimuksen mukaan tosi-tv:tä ja iäkkäämmät naiset viihdeohjelmia, kun taas miesten suosituimmissa sisällöissä näkyvät urheilu ja vanhemmissa ikäryhmissä uutiset ja dokumentit. Elokuvat ovat tasaisen suosittuja sekä naisten että miesten keskuudessa kaikissa ikäryhmissä.

‒ Sarjojen suosio näkyy myös omassa liiketoiminnassamme. Aloitimme omien alkuperäissarjojen tekemisen vuonna 2014, ja alkuperäissarjamme ovat Elisa Viihteen katsotuimpia sarjoja. Niiden suosio ovat kasvanut jatkuvasti, Aalto kertoo.

Elisan toteuttamaan kyselyyn vastasi 1264 henkilöä, jotka ovat 15–75-vuotiaita suomalaisia internetin käyttäjiä.

Lisää luettavaa