Suosikkisarjan tähti kertoo kuulleensa, että rocklegenda Mick Jagger päätti Rolling Stonesin harjoitukset ehtiäkseen katsomaan sarjaa

Hän ei ole päässyt kysymään onko huhu totta.

29.11.2021 15:10

Rakastettu Downton Abbey pyöri televisioissa kuuden kauden ajan, vuosina 2010–2015. Myöhemmin Julian Fellowesin luoma sarja on saanut myös elokuvan. Pian ensi-iltansa saa myös toinen elokuva Downton Abbey: Uusi aikakausi.

Sarjan jokaisella kaudella nähty Joanne Froggatt kertoi The Guardianille, että rocktähti ja Rolling Stones -yhtyeen nokkamies rakastaa sarjaa.

Mick Jagger on iso Downton-fani. Olen kuullut, että hän keskeytti Rolling Stonesin harjoitukset, jotta he ehtisivät katsomaan sarjaa. Haluaisin tietää, että se on totta”, Froggatt sanoi.

Lisää luettavaa