Hollywood-ikoni Sylvester Stallone täyttää 6. heinäkuuta 74-vuotta. Iästään huolimatta hän on säilyttänyt uskomattoman fysiikkansa ja näyttää ikäistään parikymmentä vuotta nuoremmalta. Ahkerointi kuntosalilla ja terveelliset elämäntavat on mitä ilmeisimmin siis palkittu.
Stallone ahkeroi kuntosalin lisäksi myös Instagramissa, sillä hänellä on tapana julkaista siellä materiaalia aika usein. Tällä kertaa hän halusi esitellä faneilleen syntymäpäivälahjaansa, joka on tyylikäs Rambo-henkinen taideteos – sitä kyllä kelpaakin esitellä.
Stallonea muistettiin viime vuonna puolestaan Hopen kaupungissa Kanadassa, jossa kuvattiin ensimmäinen Rambo-elokuva Taistelija vuonna 1982. Hänelle pystytettiin ei enempää eikä vähempää kuin patsas.
Stallone ei näytä lepäävän laakereillaan vaikka ikää karttuu, joten Rambo-elokuvia saatetaan nähdä tulevaisuudessakin. Viimeisin elokuvasarjan osa on vuonna 2019 ilmestynyt Rambo: Last Blood. Alla Stallonen jakama kuva.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Lähde: Cinema Blend