Tältä 43 vuotta täyttänyt Christina Ricci näyttää nyt – ikinuori tähti oli päätyä ”kuumaan lesboleffaan” Charlize Theronin kanssa

Muistatko hänen Wednesday-roolinsa?

12.2.2023 06:00

Tänään 43 vuotta täyttävä näyttelijä Christina Ricci aloitti elokuvauransa jo 9-vuotiaana, kun hän sai roolin elokuvassa Äitini on merenneito (1990), ja suureen suosioon hän nousi Wednesday Addamsin roolilla elokuvassa The Addams Family (1991). Wendesday on jälleen ajankohtainen, sillä Netflixissä on parhaillaan vastikään julkaistu Wednesday-sarja, jossa nimiroolia näyttelee tällä kertaa Jenna Ortega.

Teini-idoliksi Riccci nousi vuoden 1995 elokuvista Casper ja Now and Then. Hänet nähtiin myös Johnny Deppin kauhuelokuvassa Sleepy Hollow sekä hienossa roolissa leffassa Monster – Aileen Wuornos (2003). Monet muistanevat myös hänen roolinsa elokuvassa Black Snake Moan (2006), jossa oli mukana myös Samuel L. Jackson.

Riccin uran varrelle mahtuu mielenkiintoisia tarinoita, ja yksi liittyy elokuvaan Monster – Aileen Wuornos, jossa hänet nähdään yhdessä Charlize Theronin kanssa. Theron voitti elokuvasta Oscar-palkinnon.

Leffasta piti alun perin tulla aivan erilainen – ainakin jos elokuvan rahoittajaporrasta olisi kuunneltu. Theron sanoi, että heidän versiossaan elokuvasta olisi tullut ”kuuma lesboelokuva”, jossa olisi tarjoiltu katsojille Theronin ja Riccin välisiä mässäileviä seksikohtauksia.

Theron oli kuitenkin eri linjoilla, kuten oli myös elokuvan ohjaaja Patty Jenkins (Wonder Woman). Theron sai elokuvan eri raiteille perustamalla tuotantoyhtiön, jolla hän sai suojeltua Jenkinsin visiota elokuvasta. Hän sai yhtiönsä myötävaikutuksella myös muita valinnan vapauden maskeeraukseen ja puvustukseen.

Television puolella Ricci on nähny muun muassa Ally McBeal ja Greyn anatomia -sarjoissa. Viime aikoina hän on näytellyt SkyShowtimen kauhusarjassa Yellowjackets.

Seuraavaksi Ricci laajentaa repertuaariaan toimintascifin pariin, sillä häneltä on tulossa elokuva nimeltään The Dresden Sun. Leffan tarinassa nähdään nerokas palkkasoturi, jolla on traumaattinen historia. Hän työskentelee Peredor Corporationin sisäpiiriläisen kanssa varastaakseen firmalta arvokkaan hyödykkeen nimeltään ”The Sphere”.

Ricci on Instagramissa, jossa hän jakaa kuvia elämästään. Alla hänen potrettejaan.

Lue myös: Näyttelijätär Emma Roberts täytti 32 vuotta – tältä väkivaltakohussa kylvetetty tähti näyttää nyt – Episodi.fi

Lähde: IndieWire, Wikipedia

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia