Näyttelijätär Alice Eve aiheutti kohun alusvaatekohtauksellaan – tältä 41 vuotta täyttävä tähti näyttää nyt

Hän ei itse ymmärtänyt kohtauksen saamaa kritiikkiä.

6.2.2023 05:30

Elokuvista Star Trek Into Darkness, Before We Go ja Aivan liian hotti tunnettu näyttelijä Alice Eve täyttää tänään 41 vuotta. Hänet tunnetaan näyttelijänlahjojensa lisäksi kohun aiheuttaneesta paljastavasta kohtauksesta.

Kohu johtaa juurensa J.J. Abramsin vuonna 2013 ilmestyneeseen elokuvaan Star Trek Into Darkness. Elokuvan alusvaatekohtaus aiheutti joissakin katsojissa negatiivisia tunteita.

Alice Eve nähdään leffassa puolialastomana, ja jotkut pitivät kohtausta näyttelijän turhana seksualisoimisena. Tuottaja Damon Lindelof jopa pyysi kohtausta anteeksi, ja Abrams sanoi ymmärtävänsä kritiikin.

Kohtauksen tehnyt Eve treenasi vartaloaan kohtausta varten ahkerasti, ja hän itse puolusti sitä.

– Se oli jotain, jota varten työskentelin vapaaehtoisesti, valmentajan kanssa, ollakseni hyvässä kunnossa. Olin hyvin valmistautunut ja nautin kaikesta – kuvaamisesta, toteuttamisesta, mainostamisesta, Eve sanoi.

– Se, että minun ei olisi pitänyt tehdä sitä, tai että se olisi ollut hyväksikäyttöä, hämmensi minua, näyttelijä ihmetteli.

– Maailmassa on monia asioita, jotka ovat hämmentäviä. Lasken sen näihin omituisuuksiin. Olen ylpeä siitä kohtauksesta ja kaikesta tekemästäni työstä, Eve lisäsi.

Eve nähdään lähitulevaisuudessa kolmessa elokuvassa ja kahdessa sarjassa. Kenties mielenkiintoisin tuotanto on elokuva The Last Girl, jossa nähdään myös Antonio Banderas. Elokuvassa yksityisetsivä pakotetaan vaaralliseen yhteistyöhön tappajan kanssa. He yrittävät paljastaa hiljaisen kaupungin piilossa pysyttelevän synkän puolen, ja puhdistaa samalla syyttömän henkilön nimen.

Alla kohua aiheuttanut kohtaus Star Trek Into Darknessista sekä Alice Even jakamia Instagram-kuvia.

Lue myös: Oletko jo unohtanut Rooman sheriffi -sarjan kauniin punapään Lauren Hollyn, 59 – tältä hän näyttää nykyään (kuvat) – Episodi.fi

Lähde: Inverse

Lisää luettavaa