Tältä Heikki Kinnunen näyttää ja kuulostaa Mielensäpahoittajan roolissa [video]

Heikki Kinnunen nähdään Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan pääosassa.

18.1.2018 10:44

”Muutamia hyviä puolia maailmasta mainostaakseni – peruna, haitarimusiikki, murtomaahiihto”, lausuu Heikki Kinnunen Mielensäpahoittajan roolissa.

Ensimmäisessä Mielenpahoittaja-elokuvassa pääroolia esitti Antti Litja, mutta hän sai vuonna 2014 aivoinfarktin ja joutui vetäytymään näyttelijän töistä ainakin toistaiseksi. Rooliin valittiin toinen legendaarinen veteraaninäyttelijä Kinnunen.

Näyttelijänä paremmin tunnettu Tiina Lymi on siirtynyt menestyneesti elokuvaohjaajaksi (Akkilähtö Napapiirin sankarit 3). Lymin ohjaama Ilosia aikoja. Mielensäpahoittaja tulee teattereihin syksyllä 2018. Kinnusen lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Satu Tuuli Karhu, Sulevi Peltola, Elina Knihtilä, Jani Volanen, Mari Perankoski ja Iikka Forss. Katso tuore näyte elokuvasta alta.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia