Tältä näyttää James Cameronin tuottama jättibudjetin scifi-seikkailu – ensimmäinen traileri

Vuosia kehitteillä ollut elokuva on saattanut osalta jo unohtua. Mutta tulossa se on, kertoo uusi traileri.

Robert Rodriguezin (Sin City, Machete) ohjaamasta ja James Cameronin tuottamasta Alita: Battle Angel -elokuvasta on julkaistu ensimmäinen traileri.

Laeta Kalogridisin (Altered Carbon, Shutter Island) käsikirjoittaman toimintaelokuvan budjetin sanotaan nousseen noin 200 miljoonan dollarin paikkeille. Alita perustuu Yukito Kishiron suosittuun mangaan ja kertoo dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuvan tarinan muistinsa menettäneestä naiskyborgista, josta leivotaan vaarallinen palkkionmetsästäjä.

Elokuvan pääosissa nähdään Rosa Salazar, Jennifer Connelly, Jackie Earle Haley, Christoph Waltz, Ed Skrein, Mahershala Ali, Michelle Rodriguez ja Keean Johnson.

Alita: Battle Angel saa Yhdysvaltain ensi-iltansa heinäkuussa 2018.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut