”Tämä on oikeasti pelottavaa!”, sanoo Catwomanin esittäjä Zoë Kravitz – The Batman on täysin poikkeuksellinen elokuva

Lepakkomiehen uusi tuleminen vaati vuosia sekä niin näyttelijöiden kuin tekijöiden vaihdoksia.

11.3.2022 09:00

The Batmanin tähdet Robert Pattinson, Zoë Kravitz, Jeffrey Wright ja Paul Dano osallistuivat ensi-illan alla paneelikeskustelun, jossa he kertoivat, miltä tuntuu, kun kauan odotettu supersankarileffa vihdoin pääsee yleisön silmien eteen.

Catwoman eli Zoë Kravitz tunnustaa suoraan, että tunnelmat ovat pelonsekaiset.

– On harvinaista olla mukana elokuvassa, jonka julkaiseminen tuntuu yhtä intensiiviseltä kuin sen tekeminen. Annoimme kaikkemme tämän elokuvan tekemiseen. Toivottavasti he pitävät siitä, Kravitz toteaa onnistuen liikuttamaan itseään ja nauraa sitten omalle reaktiolleen.

– Tämä on oikeasti pelottavaa!

– Olihan tämä poikkeuksellinen projekti, prosessi oli niin pitkä, nimihahmoa näyttelevä Robert Pattinson komppaa.

Matt Reeves oli kiinnitetty siihen varmaan viisi vuotta, minä taisin olla mukana kolme vuotta. Kuvaukset kestivät 15 kuukautta. Se tuntuu lähes surrealistiselta. Kun aloin nähdä julisteita, ajattelin: ”Hetkinen, tämä oikeasti tapahtuu”, joten se alkaa nyt tuntua todellisemmalta. Lisäksi minä pidän elokuvasta, joten ainakin minulla on se.

Tuttua uudesti

Ottaen huomioon, kuinka monta Batman-elokuvaa on tehty ja kuinka moni näyttelijä on esittänyt ikonisia hahmoja, luulisi olevan vaikea lähestyä aihetta tuoreella tavalla. Batmanin poliisiystävä James Gordonia esittäjä Jeffrey Wright ei näe asiaa niin.

– Jokainen ennen meidän elokuvaamme tehty Batman-tarina on ollut oman aikansa näkemys. Minua innosti meidän versiossamme ja Matt Reevesin visiossa se, että hän teki jälleen Batmanin tätä hetkeä varten. Kunnioittaen franchisen historiaa vuodesta 1939 [jolloin hahmo teki ensiesiintymisensä sarjakuvalehdessä Detective Comics 27] tähän päivään hän sijoittaa sen 2000-luvun Gothamiin jännittävällä tavalla, joka varmasti innostaa faneja. Se on moderni, se on tätä päivää, mutta se perustuu hahmojen syntytarinoihin, mysteereihin ja salapoliisityöhön ja muuhun vanhaan hyvään materiaaliin.

Kravitzin mukaan vaikeinta olikin aluksi unohtaa, miten ikonisista hahmoista oli kyse.

– Se oli puolet taistelusta, jotta heitä pystyi esittämään todellisina, kolmiulotteisina ihmisinä. Ei voinut ajatella, että olen Catwoman, oli vain näyteltävä ihmistä sellaisessa tilanteessa ja toivottava, että kaikki loksahtaa kohdilleen.

Elokuvassa vältetäänkin puhumasta Batmanista, Catwomanista ja Arvuuttajasta erisniminä.

– Elokuva toimisi, vaikka hahmot eivät olisi näitä ikonisia sankareita. Se on hieno saavutus, Matt Reeves on nero, Kravitz hehkuttaa.

Paul Danon esittämä Arvuuttaja ei todellakaan ole tuntemamme kirkkaan vihreä hahmo.

– Teetin kyllä vihreät alkkarit, jotta minulla olisi näkymätön, alitajuinen kunnianosoitus, Dano vitsailee.

– Käytät niitä varmaan nytkin, Kravitz heittää.

– Käytän niitä nytkin, Dano nyökyttelee kasvot peruslukemilla.

– Matt antoi meille lahjan: kauniin, täysin valmiin ja ainutlaatuisen käsikirjoituksen, joka toimi kaiken pohjustuksena. Hän teki pari asiaa. Mahdollisuuden tehdä ensinnäkin jotain todentuntuista, realistista, henkilökohtaista, tunteellista ja psykologista. Samalla täyttää tiettyjä arkkityyppisiä velvollisuuksia, joita tulee vastaan, kun lähtee mukaan mihin tahansa mytologiaan. Ainakin minusta tuntuu, että nuo kaksi asiaa on saatu liitettyä yhteen. Arvuuttajan tapauksessa juuri kaikki realistiset asiat tekevät hänestä vieläkin pelottavamman.

– Mutta silti, paikka on Gotham ja hän on Arvuuttaja. Vaikka Matt toi esiin viittauksia Zodiac Killeriin, minä sanoin: ”Ok, mutta hän on silti Arvuuttaja!” Se oli haaste, mutta myös nautinto, ja tunnen helpotusta, että elokuva vihdoin julkaistaan, koska rakastan sitä. Ehkä parin viikon päästä olen pettynyt ja mietin, että täytyy vain yrittää jatkaa elämää.

Itse asu löytyi pitkälti käsikirjoituksessa, mutta Dano ja Reeves kehittivät sitä yhdessä.

– Oli tärkeä luoda sitä yhdessä, koska siihen oli saatava hahmon energiaa. Naamari antoi voimaa hahmolle, joka ei tuntenut itseään voimakkaaksi ja auttoi minua tuomaan pintaan asioita, joita en välttämättä olisi tavoittanut ilman sitä. Minusta oli hauskaa, ettei hahmollani juuri ollut resursseja tehdä näyttävää asua. Käytimme tuorekelmua, koska Arvuuttaja haluaisi Bruce Waynen tavoin pystyä toimimaan ulkomaailmassa omana itsenään eikä haluaisi ajaa kaikkia karvojaan. Minusta lopputulos on sopivan häiriinnyttävä.

Batman ei kysele

Pattinsonin roolin osalta poikkeuksellista on, että valkokankaalla nähdään paljon enemmän Batmania kuin Bruce Waynea.

– Aikaisemmin Bruce Wayne on ollut seurapiirijyrä ja playboy, ja ennen kaikkea hän on täydellisesti hallinnut kaikkia kolmea persoonallisuutensa osa-aluetta: ehkä vähän hassukin playboy, sitten hän on Bruce kotioloissa, mutta meidän elokuvassamme hän on antanut Bruce Wayne -puolensa tavallaan lakastua. Vanhempiensa kuoltua hän on vain kuihtunut pois ihmisenä. Hän ei ole pitänyt itsestään huolta muuten kuin luomalla itselleen alter egon, jonka hahmossa hän haluaa elää yhä enemmän ja enemmän. Luulen, että hän ei oikeastaan pysty kontroilloimaan mitä hänelle on tapahtumassa. Kun hän pukee asun päälleen, hän aidosti tuntee olevansa aivan eri henkilö siinä. Hän on suorastaan koukussa siihen, Pattinson analysoi.

– Kun Arvuuttaja astuu kuvaan ja haastaa hänet, hän on oikeastaan enemmän peloissaan identiteettinsä paljastumisesta kuin kuolemasta. Se olisi hänelle kuolemaakin pahempi asia.

Pattinson ei tarvinnut harkinta-aikaa, kun rooli tarjottiin hänelle.

– Pelkästään se tosiasia, että sitä on tulkittu aikaisemmin useampaankin otteeseen, osoittaa että siinä on paljon kerroksia, niin monia eri tapoja lähestyä sitä. Vaikka puolet naamasta on peitetty, mikä on tosi outoa. Hänet voi laittaa niin moniin erilaisiin lajityyppeihin ja konteksteihin, puhumattakaan hahmon kanssa tekemisissä olleiden ihmisten pitkään perintöön. Se oli massiivinen etuoikeus.

Näyttelijä muistelee, miten pelkkä asun pukeminen vaikutti.

– Sen voi tuntea. Muistan kuinka kävelin parkkipaikalla ja näin varjoni, jossa on ne kaksi terävää korvaa. Se oli todella outo tunne.

– Miksi sinulla oli asu päällä parkkipaikalla? Kravitz tarttuu oleelliseen.

– Olin varmaan matkalla Halloween-bileisiin, Pattinson nauraa.

Pattinson ei hakenut neuvoja roolia aikaisemmin esittäneiltä.

– En halunnut tuntea itseäni pikkuvauvaksi, kysymykset ovat luusereille, hän kuittaa.

– Valitit minullekin siitä, Wright muistelee.

– Ai niin, taisin sanoa, että jos pidät suusi kiinni, kukaan ei tiedä, ettemme tiedä mitä olemme tekemässä! Tapasin kyllä Benin [Affleck] lyhyesti. Hän oli mukava ja kertoi mitä voi olla odotettavissa.

Robiniksi Robinin paikalle

Batmanin ja poliisivoimia edustavan Gordonin sarkastisesti sanaileva suhde on raikas poikkeus synkkyyden keskellä. Elokuvasta puuttuu Robin-hahmo, mutta iso osa hahmoista tuntuu kukin vuorollaan toimivan Batmanin apurina, Gordon etunenässä

– Niin ajattelen melkein kaikissa elokuvissani, Pattinson naurattaa kollegoitaan.

– Rakastin sitä suhdetta, sillä Batmania ei oikeastaan tunneta Batmanina itse kaupungissa, hän on vain joku tyyppi. Tyyppi, joka kulkee ympäriinsä naamiaisasu päällään. Gordon vain toteaa: ”Oikeastaan pidän hänestä”. Se on vähän hassua, sillä panokset ovat niin korkealla: pormestari tapetaan ja niin edelleen. Hän todella ottaa riskin ja asettaa päänsä pölkylle Batmanin vuoksi, hän jatkaa.

– Hänellä on jonkin verran futuristista apukalustoa, mutta ei nyt oikeastaan niin paljon. Gordon vain pitää hänestä ja uskoo häneen. Ja se on tärkeää Brucelle, koska Gordon on käytännössä ainut, joka uskoo häneen. Tässä vaiheessa edes Alfred [Andy Serkis] ei ole sitä mieltä, että Batmaniksi muuntautuminen on hyvä idea.

Wrightin mukaan he kysyivät itseltään kysymyksen, jonka toivovat tulevan vastatuksi yleisölle.

– Miksi? Miksi tällä tyypillä on viitta ja naamari? Emme oleta, että kyseessä on jotain sankarillista, emme oleta, että se edustaa kaikkia niitä asioita, joita Batmaniin on aikojen myötä liitetty. Meidän näkökulmamme on, että se on outoa. Gordonin ja Batmanin suhde on outo, ja me hyödynnämme sitä kohtauksessa – jonka itse asiassa kuvasimme ensimmäisenä päivänä – jossa he kävelevät yhdessä rikospaikalle muiden poliisien katsoessa heitä oudoksuen. Ei vain niin, että: ”Mikä tyyppi tämä on?” vaan myös: ”Hei Gordon, miksi olet hänen kanssaan?”

– Heidät välittömästi eristetään yhdessä, ja ehkä jonkinlaisesta epätoivosta ja hyötynäkökulmasta ryhdymme puskemaan läpi etsiväntyötä, joka jälleen ammentaa suoraan Detective Comics -sarjakuvamenneisyydestä, jota myös Matt halusi kunnioittaa. Batman on perinteisesti ollut maailman paras salapoliisi, Gordon katutason poliisityön tekijä.

Wright ei kuitenkaan koe, että syvempi partneruus tekisi hahmosta syvemmän.

– Gordon on aina Gordon. Matt osasi aktivoida hahmon kekseliäästi, ja sillä hän mielestäni halusi korostaa elokuvan keskiössä olevia asioita. Kyllä, se on Batman-elokuva. Kyllä, siinä on kineettistä energiaa. Mutta hän halusi monitasoisen, juonivetoisen elokuvan, joka keskittyy mysteerin selvittämiseen ja etsivätyöhön. Samalla hän osoitti kunnioitusta arvostamilleen elokuville: Sidney Lumet, Kovaotteiset miehet, Presidentin miehet, amerikkalaisen elokuvan kulta-aika 70-luvulla.

– Gordon ei ehkä ole hahmona syvempi mutta hänellä on suurempi rooli Batmanin rinnalla, ja se yhdistää elokuvaa hahmon juuriin, mitä fanit varmasti diggaavat.

Elokuva jättää jäljen

Panelisteilta kysytään, saiko kukaan kuvauksissa vammoja. Kollegatkin yllättävät avautumiset aloittaa Wright:

– Minulta itse asiassa repesi polvesta nivelkierukka. En edes tiedä miten se tapahtui. Muistan vain horjuneeni pari viimeistä viikkoa ja valittaneeni: ”Oletko hullu, aiommeko oikeasti tehdä uuden oton?” Mutta sellaista sattuu.

– Oletin, että se olisi liittynyt jotenkin Robin nyrkiniskuun, Kravitz kauhistelee.

– ”Hän löi minua nivelkierukkaan!” Pattinson repeää.

– Minä putosin portaat asunnostani, ja se johtui siitä, että olin niin jumissa. Minulla on vieläkin jälki selässäni. Se muistuttaa minua elokuvan teosta, kuinka olin niin väsynyt ja lihakseni niin kipeitä, että putosin portaissa, Kravitz jatkaa kierrosta.

Danolle jäi toisenlaisia haavoja.

– Kuulin jokin aikaa sitten ensimmäistä kertaa kuvausten päättymisen jälkeen jonkun laulavan Ave Mariaa. Minun ei todellakaan ollut tarkoitus ajatella asioita, joihin aivoni laukkasivat sen kuullessaan. Suhteeni siihen kappaleeseen on minun arpeni.

Danon mukaan Reeves auttoi ymmärtämään hahmoa musiikkivalinnoilla, joita pyysi näyttelijää kuuntelemaan.

– Matt kirjoitti Nirvanan Something in the Way -kappaleen käsikirjoitukseenkin. Se on minusta hyvin vahva kappale sanoituksiltaan ja tunnelmaltaan. Myöhemmin hänellä oli pätkä Aaron Copelandin Fanfare for the Common Manista, jota käytettiin tavallaan ironisesti, sillä sehän on lähes perustavaa laatua olevaa amerikkalaista sankaruutta edustava ääni. Se yhdistelmä oli tavallaan kaiken ytimessä.

Kissa ja rapu

Kravitz räjähtää nauruun, kun häneltä kysytään harjoitteliko hän paljonkin Selina Kyle -hahmonsa kävelyä.

– Osaan minä kävellä! En harjoitellut kävelemistä, mutta on mukava esittää hahmoa, jonka fyysisyys on yhtä tärkeää kuin kaikki muukin hänessä. Meillä oli mahtava stunttikoreografi.

Robert Alonzo, joka oli hyvin kiinnostunut siitä, keitä nämä ihmiset ovat, mikä heidän tunnetilansa on milläkin hetkellä ja kaksi hyvin mielenkiintoisia tapoja yhdistää niitä stunttikohtauksiin.

– Katsoin myös paljon kissavideoita ja mietin sitä mystisyyttä ja pehmeyttä, joita kissojen liikkeissä on. Sitä eleganssia ja itseluottamusta halusin tuoda hahmooni.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Kravitz työskenteli Alonzon kanssa. Paljastuu, että heillä on yhteistä menneisyyttä.

– Hän oli taekwondo-opettajani, kun olin kahdeksanvuotias! Kun sain roolin, Matt soitti minulle ja sanoi: ”Taidatkin tuntea stunttikoordinaattorimme, hän on tainnut opettaa sinulle taekwondoa.” Minä ajattelin, ettei se voi olla mahdollista, en ole harjoitellut taekwondoa sen jälkeen, kun olin kahdeksan. Minulla on itse asiassa valokuva, jossa Rob pitelee jotain, jota minun on tarkoitus iskeä, ja olen aivan piskuinen otus. On ihan uskomatonta, että aikoinaan hän opetti lapsille taekwondoa ja nyt teimme yhdessä The Batmania.

– Aloitit valmistautumisen elokuvaa varten aikaisin, Wright vitsailee.

– Niin omistautunut minä olen!

Kun Kravitzilta kysytään hänen ylpeintä hetkeään elokuvassa, hän alkaa tapailla vakiovastausta siitä, miten ylpeä oli yleensä päästessään mukaan elokuvaan, mutta keskeyttää kesken lauseen.

– Hei, nyt tiedän, se oli eräs yksinkertainen potku! Loppupuolella kiipeän jonnekin,hyppään alas… en halua nyt paljastaa kohtausta. Mutta olin juuri herännyt päikkäreiltä, emme olleet harjoitelleet kohtausta, minun piti potkaista tyyppiä ja minä vain… tein sen! Se päätyi elokuvaan ja näyttää hienolta. Olin tosi tyytyväinen itseeni, että olin oppinut jotain, herännyt päiväunilta ja onnistuin!

– Eikös se ollut vielä rapukävelyasennosta? Pattinson muistelee.

– Kyllä! Nimenomaan, olin käytännössä maassa!

– Toisaalta olet harjoitellut kahdeksanvuotiaasta asti, Wright heittää.

Teksti: Jouni Vikman
Kuvat: Warner Bros.

Lisää luettavaa