Tampereen elokuvajuhlien palkinnot jaettu – katso kaikki voittajat täältä

Kansainvälisen pääpalkinnon sai kokeellinen dokumenttielokuva.

9.3.2020 09:50

Sunnuntaina päättyneiden Tampereen elokuvajuhlien kansainvälisen kilpailun pääpalkinnon eli Grand Prix’n on voittanut ranskalais-marokkolaisen Randa Maroufin kokeellinen dokumenttielokuva Bab Sebta (Ceutan portti).

Festivaalin kansainvälisen tuomariston mukaan elokuva koettelee dokumentaarisen elokuvan tekemisen mahdollisuuksia ja tuo esiin yhteiskunnan luomien näkymättömien rajojen absurdiutta.

Parhaan animaation palkinto myönnettiin ruotsalaisen Niki Lindroth von Bahrin elokuvalle Något att minnas (Jotakin mitä muistaa). Parhaan dokumentin palkinto sveitsiläiselokuvalle Nachts sind alle katzen grau (Kaikki kissat ovat harmaita hämärässä), jonka on ohjannut Lasse Linder.

Parhaan fiktion palkinnon sai libanonilaisen Wassim Geagean ohjaama Omé, ja kunniamaininta myönnettiin Teemu Nikin elokuvalle All Inclusive.

Bab Sebta.

Tampereen palkintoehdokkuus European Film Awards 2020 -kilpailussa annettiin ranskalaisen Bruno Colletin animaatiolle Mémorable (Ikimuistoinen). Yleisö äänesti kansainvälisen yleisöpalkinnon voittajaksi palestiinalais-saksalaisen elokuvan Ijrain Maradona (Maradonan jalat), jonka on ohjannut Firas Khoury.

Maija Blåfieldin The Fantastic voitti kotimaisessa kilpailussa alle 30-minuuttisten elokuvien pääpalkinnon sekä nuorisotuomariston palkinnon.

Festivaalin kotimainen tuomaristo kuvasi elokuvaa lumoavaksi ajatusten ja kuvien organismiksi, joka kietoo katsojan osaksi kulttuurin, identiteetin, luovuuden ja tulkinnan välistä vuorovaikutusta.

Yli 30-minuuttisten dokumenttielokuvien sarjassa pääpalkinnon sai Anna-Karin Grönroosin ohjaama Orkesterin edessä, jonka hienovaraiseen tyyliin kotimainen tuomaristo ihastui. Elokuva tutkii ihmisten välistä kontaktia, läsnäoloa, oppimista ja yhdessä luomista kunnioittavasti ja poikkeuksellisella herkkyydellä.

Elina Talvensaaren Neiti Aika palkittiin kahdella palkinnolla: elokuva voitti yli 30-minuuttisten elokuvien sarjan erikoispalkinnon ja Kirkon mediasäätiön palkinnon. Kotimaisen tuomariston mukaan elämän ilo, traagisuus ja lumovoima vuorottelevat teoksessa, joka kumpuaa elokuvantekijän positiivisesta pakkomielteestä ja antaa kunniaa arkiselle elämälle ja rakkauden monille muodoille.

Orkesterin edessä.

Risto Jarva -palkinnon sekä Tampereen elokuvajuhlien palkintoehdokkuuden eurooppalaisen lyhytelokuvan yleisöpalkinnon saajaksi valittiin tänä vuonna Minna Rainion ja Mark Robertsin ohjaama dokumenttielokuva To Teach a Bird to Fly.

Alle 30-minuuttisten lyhytelokuvien sarjassa erikoispalkinnolla palkittiin Teemu Niukkasen Onko sulla nälkä?. Sen kuvattiin tarkkailevan perhe-elämää ja sosiaalisia suhteita älykkäästi, kekseliäästi, sydämellä ja arjen absurdiuden tunnistaen.

Kamerafirman ja Valofirman antaman Kultainen Varjo -kalustovuokrauspalkinnon voitti tänä vuonna kuvaaja Theofanis Kavvadas elokuvasta 49 Years from the House on the Left. Opiskelijapalkinto myönnettiin Marika Harjusaaren fiktiiviselle elokuvalle Kotimatka.

Kotimaisen kilpailun yleisöpalkinnon sai John Websterin pitkä dokumentti Silmästä silmään, ja kunniamainintoja kotimaisessa sarjassa myönnettiin Jan Ijäksen kokeelliselle dokumentille Waste No. 4 New York, New York sekä Teppo Airaksisen fiktiiviselle elokuvalle Keppi. Lisäksi nuorisotuomaristo halusi muistaa kunniamaininnoilla Emma Louhivuoren animaatiota Hänen päänsä ja Pasi Sleeping Myllymäen kokeellista fiktiota Fill the Screen.

Lisää luettavaa