Tänään tv:ssä: Liian synkkä ja väkivaltainen? Tästä elokuvastaan Steven Spielberg ei enää pidä – muistelee silti hyvällä erityisestä syystä

IMDb-arvosana 7,5.

1.6.2022 06:30

Indiana Jones -elokuvasarja pyörii jälleen televisiossa. Nyt vuorossa on toinen osa, vuonna 1984 valmistunut Indiana Jones ja Tuomion temppeli.

Tällä kertaa huimapäinen tutkimusretki kuljettaa Indiana Jonesin (Harrison Ford) Aasiaan. Vaikka kyseessä on elokuvasarjan toinen osa, se sijoittuu vuotta ennen Kadonneen aarteen metsästäjien tapahtumia.

Elokuva alkaa Kiinasta vuonna 1935, missä Indy kohtaa laulajatar Willie Scottin. Indiana, Willie ja Indyn apuri Short Round päätyvät Shanghaista intialaiseen kylään.

Tuomion temppelistä tuli elokuvasarjan synkin, pelottavin ja väkivaltaisin osa. Samoista syistä se on elokuvasarjan se osa, josta ohjaaja Steven Spielberg pitää vähiten. Hän on useita kertoja sanonut, että hän ei ole Tuomion temppeliin täysin tyytyväinen.

Ohjaaja on kertonut, että elokuvan synkkyyteen vaikutti hänen silloinen elämäntilanteensa, sillä hän oli tuohon aikaan juuri kokenut vaikean avioeron.

Vaikka Spielberg ei pidä Tuomion temppeliä omana suosikkinaan, hän muistelee elokuvaa kuitenkin hyvällä, sillä Willietä näyttelevästä Kate Capshaw’sta tuli hänen uusi elämänkumppaninsa.

Tuomion temppeli esitetään Nelosella nyt kahteen otteeseen:

  • Ke 01.06.2022 klo 22.00
  • Pe 03.06.2022 klo 23.55

Katso alta ikimuistoinen illalliskohtaus.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia