Tänään tv:ssä: No nyt on herkkua – Ylistetty Oscar-menestys esitetään erikoispitkänä ohjaajan versiona

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1990 valmistunut Tanssii susien kanssa.

6.2.2020 05:00

Tanssii susien kanssa oli valmistumisvuotensa yllättäjiä.

Western tuntui kummalliselta menneen maailman tuulahdukselta nousukauden huipulla Pretty Womanin, Total Recallin sekä Kummisetä III:n ja Mafiaveljien kaltaisten mafialeffojen rinnalla.

Poikkeava teos erottui kuitenkin massasta ja kiilasi mahtimenestykseksi kotiuttamalla tuotantobudjettinsa parikymmenkertaisesti. Oscar-gaalassa se voitti peräti seitsemän palkintoa.

Aika on patinoinut Kevin Costnerin esikoisohjauksen klassikoksi. Teos vakuuttaa kaikin puolin näyttämällä erilaisten kulttuurien kohtaamisen ongelmat rajakauden Amerikassa.

Costner esittää itse ratsuväen luutnanttia John Dunbaria, joka saa komennuksen preerian yksinäiselle vartioasemalle, susien ja intiaanien keskelle.

Myös avoimen liikuttava loppu on kuin viittaus tuleviin tapahtumiin, jotka on kirjattu riipaisevasti esimerkiksi Dee Brownin kirjaan Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen.

Costnerin lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Mary McDonnell, Graham Greene ja Rodney Gran.

Elokuvasta esitetään erikoispitkä ohjaajan versio, jonka kesto on 3 t 44 min.

Tanssii susien kanssa esitetään Yle Teemalla torstaina 06.02.2020 klo 21.00. Areenassa 29 päivää. Kuuntele alta elokuvan tunnusmusiikki.

Lisää luettavaa